100-vuotias Otto Brandt Oy Ab avasi museon Vantaalle

Yli sadan vuoden ikään ehtinyt Otto Brandt Oy Ab avasi museon päätoimipaikkansa yhteyteen Vantaalle. Ennen kaikkea moottoripyörien, mönkijöiden ja moottorikelkkojen maahantuojana tunnettu perheyritys halusi näin tuoda vanhempaa moottorikalustoa kaikkien ihmisten nähtäville.

Museossa on esille monenlaisia yrityksen maahantuomia tuotteita vuosisadan ajalta. Näyttelyssä on nähtävänä muun muassa polkupyöriä, perämoottoreita, moottoripyöriä ja tunnettujen suomalaisten moottoriurheilijoiden kypäriä.

Näyttelyn sisältöä on suunniteltu vaihtuvaksi, koska kalustoa löytyy huomattavasti enemmän kuin nykyiseen näyttelytilaan mahtuu.

Museon toteutus on ollut vahvasti nykyisen hallituksen puheenjohtajan Stefan Brandtin tyttären Stefanien vastuulla.

– Museo on haluttu tehdä hyvin konkreettiseksi meidän maahantuomiemme tuotteiden kautta, sanoo Teknarille oman Nortoninsa päällä istuva Stefanie.

Museossa olevan kaluston kunnostuksesta ja tietojen keräämisestä ovat paljolti vastanneet Samu Kemppainen ja Veli-Pekka Ratinen.

Museonäyttely on yleisölle avoinna arkipäivisin virka-aikaan.