YouTube tarjoilee nyt suoria lähetyksiä VR-muodossa

360 asteen videot saapuivat YouTubeen viime vuonna. Erityisen helppoa immersiivisistä kokemuksista nauttiminen on palvelun Android-sovelluksella, jossa videot muuntuvat Cardboard-tyylisille VR-laseille sopivaan 3D-muotoon yhdellä painalluksella.

360 asteen videoiden lisäksi YouTube on jo pidempään tukenut suorien videolähetysten tekemistä. Huhujen mukaan yhtiö työstää erillistä sovellusta arkisten live-videoiden luomiseen, mutta toistaiseksi suoratoisto tapahtuu joko varsinaisessa YouTube-palvelussa tai pelivideoille omistetussa YouTube Gaming -palvelussa.

Nyt suoratoisto ja 360 asteen videot yhdistyvät, sillä jatkossa myös live-videoita voidaan lähettää vapaasti käänneltävässä muodossa. YouTuben tarkoitus on esitellä suoria 360 asteen videoita lähettämällä tiettyjen artistien keikkoja suorana Coachella-festivaaleilta tulevana viikonloppuna.

VR-videota YouTube-sovelluksessa.

Suorien 360 asteen videoiden ohella YouTube ilmoitti tuovansa avaruudellisen 3D-äänimaailman osaksi VR-videoitaan. Jatkossa 360 asteen videon äänimaailma voi siis vastata kuvan vapaata kääntelyä, jolloin ympäristön äänet kuuluvat todentuntuisesti eri puolilta käyttäjää. Uudenlaisista tilaäänistä nauttiminen vaatii luonnollisesti kuulokkeet.

YouTubesta katsottava 360 asteen konserttivideo muuttuu immersiivisemmäksi ympärille aidosti asettuvan äänimaailman myötä.