Kotimainen pikkupaikannin uusiutuu ensi vuonna – "Myyty tuhansia"

Yepzon on suomalainen yritys, jonka päätuote on pienikokoinen GPS-paikannuslaite. Tapasimme Yepzonin toimitusjohtajan Otto Linnan Slush-messuilla, jossa hän kertoi muun muassa nykyisestä tuotteesta, kilpailusta ja tulevaisuudesta.

Suomessa valmistettu Yepzon-paikannin on hyvin yksinkertainen laite, jossa ei ole lainkaan painikkeita. Hallintatoimet hoidetaan siis sovelluksen kautta. Kun käyttäjä kaipaa laitettaan, tai todennäköisemmin sen yhteydessä kulkevaa omaisuuttaan, hän tekee kyselyn laitteen sijainnista sovelluksen kautta. Kun laite havaitsee kyselyn tulleen, se alkaa välittää GPS-sijaintiaan omistajalleen. Yepzon-paikantimen lähellä etsintää voi myös tehostaa Bluetoothin avulla.

Itse paikannin käy perustilassaan tietyin väliajoin tarkastamassa pilvestä, onko käyttäjältä tullut sijaintikyselyä. Tarkistusten tiheyden voi asettaa itse minuuttitasolta aina viikon väleihin asti. Tarkistustiheys vaikuttaa luonnollisesti paikantimen akkukestoon, joka voi vaihdella neljästä päivästä neljään kuukauteen.

Nykyinen malli julkaistiin jo viime vuoden lopulla. Toimitusjohtaja Linna kertoo kehitystyön ja julkaisuvalmistelujen kestäneen lähes koko vuoden. Tarkkoja myyntilukuja Yepzon ei paljasta, mutta Linnan mukaan kaupaksi on mennyt ”tuhansia” laitteita.

Markkinoilla on tänä päivänä lukuisia mobiililaitteita hyödyntäviä paikannusratkaisuja, kuten Yepzonin lailla Suomesta ponnistava BiiSafe Buddy. Linnan mukaan markkinakilpailu ei kuitenkaan ole Yepzonille ongelma. Sen sijaan haastavaa on ollut kuluttajien tiedottaminen.

Yepzon toimii kaikkialla, mistä löytyy GSM-verkko. Laite maksaa 99 euroa, mihin sisältyy 50 megatavua dataa kyselytarkistuksia varten. Yepzonin mukaan starttipaketti riittää noin kuuden kuukauden tarpeiksi. Lisää dataa voi tokiostaa tarvittaessa: viisi megatavua maksaa 3,95 euroa.

Yepzon ei toki aio tyytyä nykyiseen laiteversioon, vaan alkaa pian kehittämään seuraavan sukupolven paikanninta. Uusi Yepzon-paikannin tähtää Linnan mukaan vuoden 2016 joulumarkkinoille.