Huolestuttavia piirteitä ” – Miten Windows Phonen sovellustarjonta kehittyy?

Viisi vuotta on kulunut Windows Phonen ensiesittelystä ja kolme vuotta Windows Phone 8:n julkaisusta. Microsoft on alusta asti kamppaillut käyttöjärjestelmän sovellustarjonnan kanssa, eikä tilanne ole ainakaan viimeisen vuoden aikana helpottunut. Siinä, missä Android ja iOS ovat houkutelleet jatkuvasti uusia sovelluskehittäjiä, ei Microsoft ole The Vergen julkaiseman tuoreen raportin mukaan onnistunut pitämään edes kaikkia nykyisiä Windows Phone -kehittäjiä mukana kelkassaan.

Viimeisimpänä sovelluskehittäjänä Windows Phonen on tällä viikolla jättänyt Intuint Mint, joka on tunnettu henkilökohtaisen taloudenhoidon sovelluksestaan. Kyseessä on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä vuoden mittaa kehityksen on lopettanut The Vergen mukaan myös American Airlines, Chase Bank, Bank of America, NBC, Pinterest ja Kabam. Myös Microsoftin oma tuki Windows Phonelle on ollut kyseenalaista, sillä esimerkiksi MSN- ja Photoynth -sovellukset ovat poistuneet valikoimista yhdessä monien kamerasovellusten kanssa.

Huolestuttavana piirteenä Windows Phonea myös muodollisesti tukevat yhtiöt päivittävät sovelluksiaan aniharvoin. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten julkaistu Instagram-sovellus ei tue edelleenkään videoita. Samoin Twitter ja Microsoftin omat Skype- ja Office -ohjelmat ovat käyttökokemuksessa kaukana jäljessä iOS-versioita. Monien sovellusten kohdalla kolmansien osapuolten kehittämät sovellukset ovatkin nousseet käyttökokemuksessa virallisten esikuviensa edelle. Sinänsä tervetullut kolmansien osapuolien tuki on kuitenkin johtanut Windows Phonen sovelluskehityksen entistä enemmän harrastelijoiden käsiin.

Keskustelu sovellustarjonnasta on tällä hetkellä erityisen akuuttia, koska Microsoftilta odotetaan merkittäviä toimia asian korjaamiseksi jo loppuvuoden aikana. Pian julkaistavan Windows 10Mobilen myötä yhtiöltä odotetaan paitsi selviä uudistuksia omiin sovelluksiinsa, myös enemmän panostuksia kolmansien osapuolien houkuttelemiseksi Windows Phonen pariin. Tähän mennessä ainakin Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on todennyt ”Facebookin olevan täysillä mukana Windows 10:ssä”, joten toivoa paremmasta on luvassa. Myös Microsoftin taktiikka tehdä Windowsin työpöytäsovelluksista, mobiilisovelluksista ja konsolisovelluksista keskenään yhteensopivia lienee monille kehittäjille merkittävä houkutin lähteä uudelleen mukaan sovelluskehitykseen.

 

 

Microsoft on luvannut tuoda Windows 10:n mukana suuria muutoksia sovellustarjontaan.

comments powered by Disqus