Windows 10 julkaistaan huomenna – huippupuhelimet seuraavat perässä

Microsoftin uusin ja samalla viimeiseksi jäävä Windows-käyttöjärjestelmäversio julkaistaan suurelle yleisölle huomenna. Vastaisuudessa ei enää julkaista kokonaan uutta ohjelmistoa vaan nykyistä versiota kehitetään päivitysversioilla.

Windows 10 julkaistaan maksuttomana päivityksenä Windows 7:n ja 8.1:n käyttäjille. Uusi käyttöjärjestelmä tulee saataville 190 maassa.

Maksuttoman päivityksen lataamiseen on aikaa yksi vuosi heinäkuun lopusta lähtien. Microsoft on vakuuttanut, että käyttöjärjestelmän on tämän jälkeenkin maksuton.

Käyttäjät, joilla ei ole Windows 7- tai 8.1-versioita, joutuvat todennäköisesti maksamaan Windows 10:stä. Tarkat tiedot selviävät luultavasti huomenna, kun Microsoft julkaisee käyttöjärjestelmänsä.

Uudet puhelimet tulossa

Huhut kertovat, että Microsoft julkaisee kuluvan vuoden aikana ainakin kaksi uutta älypuhelinta. Niiden odotetaan sijoittuvan huippupuhelinkategoriaan, joka Microsoftin mallistossa kaipaa pikaista päivitystä.

Wall Street Journal -talouslehden haastattelussa Microsoftin edustaja on vahvistanut, että huippupuhelin on luvassa Windows 10:n esittelyn jälkeen.