Vuotokuvassa iPhone 6:n emolevy - laitteeseen viimeinkin NFC ?

Uuden iPhonen ominaisuuksista alkaa pikkuhiljaa jo muodostua varsin selkeä kuva. Kaikkien vuotokuvien todenmukaisuuteen on syytä suhtautua varauksella, mutta useiden lähteiden julkaistessa samantyyppisiä kuvia, voidaan niiden olettaa olevan itse laitteesta.

Tällä kertaa vuoron sai ranskalaissivusto nowhereelse.fr. Sivusto on aiemminkin esitellyt kohtuullisen luotettavia iPhone-vuotokuvia.

Kiinalaislähteen mukaan kuvassa esiintyy tulevan iPhone 6:n emolevy. Asiantuntijoiden mukaan uuteen iPhoneen olisi viimeinkin tulossa uusi, nopeampi 802.11ac-standardin Wi-Fi ja muiden valmistajien laitteista jo viime vuonna löytynyt NFC-lähiyhteysteknologia.

Apple ei ole tähän mennessä ollut kovin kiinnostunut NFC:stä, mutta kenties esimerkiksi yleistyvä lähimaksaminen on saanut yhtiön muuttamaan mielensä.