Uusin tutkimus löysi yhteyden älypuhelimen ja aivokasvaimen välillä

Älypuhelimen käytön ja syövän välistä yhteyttä on tutkittu lukuisia kertoja. Ongelmana on saattanut olla tutkimuksen rahoittajan motiivi lopputulokseen, eikä tuloksia ole aina voinut pitää puolueettomina.

Matkapuhelin on kuitenkin kiinnostanut tutkijoita siitä asti kun se alkoi yleistyä. Laitteiden säteilyn on pelätty lisäävän riskiä aivokasvaimen kehittymiseen, mutta tutkijat ovat kerta toisensa jälkeen toppuutelleet riskiä ja pitäneet sitä hyvin pienenä.

Tuore amerikkalaistutkimus väittää löytäneensä yhteyden älypuhelimen säteilyn ja aivokasvaimen välillä. Rotilla tehdyssä tutkimuksessa eläimet altistettiin säteilylle, joka on verrannollinen ihmisten saamaan säteilyyn puhelinta käytettässsä. Säteilyä kohdistettiin rottiin yhdeksän tunnin ajan päivässä. Tutkimuksessa käytettiin 540 rotan joukkoa ja ne altistettiin sekä GSM- että CDMA-verkoille.

Tästä määrästä 11 rotalla todettiin pahanlaatuinen gliooma eli syöpäkasvain. Yhdeksällätoista rotalla todettiin schwanoomakasvain, joka todetaan yleensä sydämen hermoissa.

Mielenkiintoista tutkimustuloksissa on se, että urosrotilla ei havaittu vastaavia oireita kuin naarailla. Vähintään yhtä kiinnostavaa on, että säteilylle altistumattomat rotat kuolivat aikaisemmin, vaikka niillä ei todettu vaarallisia kasvaimia.

Yhdysvaltain terveysviranomaiset eivät allekirjoita tutkimuksen johtopäätöksiä lisääntyneestä syöpäriskistä. Viranomaisten mukaan älypuhelimen käytön terveysriskeistä ei edelleenkään ole näyttöä, eikä ihmisten pidä olla huolissaan asiasta. Langattoman teknologia-alan yrityksiä edustavat tahot painottavat, ettei syöpien määrä ole lisääntynyt sen jälkeen, kun langattomat laitteet alkoivat yleistyä yli 20 vuotta sitten.

Älypuhelimen säteily ei ole yhtä vaarallista kuin esimerkiksi radioaktiivinen säteily, koska se on selvästi heikompaa eikä pysty muokkaamaan ihmisen DNA:ta.