Uusimmat PC-pelit Android-puhelimella pelattavaksi? Näin se on mahdollista

LiquidSky on uusi pilvipalvelu, joka mahdollistaa uusien huippuluokan PC-pelien pelaamisen myös heikkotehoisemmilla tietokoneilla. Mikä mielenkiintoisinta, LiquidSky on käytettävissä myös Android-sovelluksena, eli pelaamaan pääsee jopa älypuhelimella, kunhan käytettävissä on riittävän nopea ja vakaa verkkoyhteys.

LiquidSky ei ole pelikauppa, vaan se tarjoaa asiakkaidensa käyttöön huipputehoisia PC-tietokoneita pilvipalveluna. Asiakkaat voivat sitten tuoda esimerkiksi Steamistä, Originilta tai Blizzardilta ostamansa pelit pilven välityksellä oman PC:nsä tai Android-laitteensa näytölle. Palvelu on vielä beetavaiheessa, eikä toimi vielä täydellisesti, mutta PhoneArenan mukaan pelaajat ovat kehuneet kokemusta miellyttäväksi. Kaikkein nopeatempoisimpiin moninpeleihin palvelu ei tosin välttämättä ole omiaan, ja erillisen peliohjaimen käyttö on suositeltavaa.

LiquidSky tarjoaa tehokkaan pelikoneen pilvipalveluna, jolloin konetta ei tarvitse itse ostaa, mutta pilvestä joutuu toki maksamaan. LiquidSky on tarjolla kuukausimaksullisena versiona sekä käytön mukaan veloitettavana palveluna. Lisäksi muutamissa maissa tarjolla on maksuton, mainoksia näyttävä versio. LiquidSky sisältää myös erillisen SkyCredits-valuutan, jolla voi parantaa pilvessä toimivan PC:nsä suorituskykyä. Valuuttaa saa hieman tilauksensa mukana, mutta lisävaluuttaa voi tahkota mainoksia katsomalla.

Kuten edellä tuli mainittua, LiquidSky on edelleen beeta- eli testivaiheessa. Aiemmin se oli vielä suljetussa beetassa, mutta nyt avoin beetaversio 2.0 on yleisesti ladattavissa Google Playstä. Vaatimuksena on Android 6.0 Marshmallow tai uudempi Android-versio.