Kuvat: Tässä on alumiininen Nokia 230 -pikkupuhelin

Älypuhelimista Nokia-brändi on toistaiseksi kadonnut, mutta peruspuhelimissa sitä pidetään edelleen arvokkaana. Osoitus tästä on uusi Nokia 230 -peruspuhelin, jonka Microsoft on nyt julkistanut.

Nokia 230 jatkaa Nokia 220:n viitoittamalla tiellä. Laitteessa on 2,8 tuuman näyttö, kahden megapikselin kamerat puhelimen molemmilla puolilla sekä microSD-muistikorttipaikka. 1200 milliampeeritunnin akulle luvataan 23 tuntia puheaikaa ja jopa 27 päivää valmiusaikaa.

Microsoftin mukaan Nokia 230 sopii mainiosti selfiekuvaukseen. Etukamera on varustettu salamalla ja kuvansa voi 2G-yhteyksien turvin jakaa vaikkapa Facebookissa ja Twitterissä. Ulkoisesti puhelin on pääasiassa polykarbonaattia lukuunottamatta alumiinista takakuorta.

Nokia 230 suuntaa joulukuun aikana muun muassa Aasiaan ja Lähi-Itään. Saatavuutta laajennetaan muille markkinoille ensi vuonna. Hinnaksi on ilmoitettu 55 dollaria ennen veroja. Puhelimesta julkaistaan myös kahta SIM-korttia tukeva versio.

Nokia 230:n mitat