Uusi Google-tabletti tulossa vielä tänä vuonna

Googlelta on tulossa tänä vuonna vielä myös uusi tablettilaite. Lisäksihän siltä odotetaan myös kahta uutta HTC:n kanssa kehitettyä älypuhelinta, joiden nimiksi huhuissa on vahvistunut Pixel ja Pixel XL.

Tunnettu vuotaja Evan Blass paljasti nyt Twitterissä, että Huawein valmistama Google-tabletti 7 tuuman näytöllä ja 4gigatavun RAM-muistilla on myös luvassa vielä tämän vuoden puolella.

Googlen julkistustilaisuus on vuorossa 4. lokakuuta. Tuolloin nähtäneen sekä Pixel ja Pixel XL -puhelinten että uuden tabletin julkistus muiden Google-laiteuutisten ohella.

Aiempi Pixel C.

Tarkempia tietoja tulevasta Google-tabletista ei vielä ole kuultu. Lisäksi myöskään sen tarkemmasta lopullisesta mallinimestä ei ole tietoa, mutta kuuluminen uuteen Nexuksia seuraavaan Pixel-sarjaan vaikuttaa käytännössä varmalta. Pixelit eroavat Nexuksista Googlen merkittävämmällä ja laitevalmistajien pienemmällä näkyvyydellä laitteissa, minkä lisäksi Nexuksista poiketen Pixelit eivät jatkossa tule puhtaalla vakio-Androidilla, vaan niitä itseään varten kehitetyllä käyttöliittymällä.

Aiemmin Googlen Pixel-valikoimaan on kuulunut jo kymmentuumainen Pixel C -tabletti.

Viime vuonna Huawei teki yhteistyötä Googlen kanssa Nexus 6P:n osalta.

Huawei itse julkisti IFA-messujen alla viime viikolla oman uuden MediaPad 3 -tablettilaitteensa.