Uuden iPad Pron design paljastui kuvissa ja videolla – luvassa ohuet näytönreunukset ja muita muutoksia

Applen odotetaan esittelevän loppuvuoden aikana vielä myös uudet iPad Pro -tablettilaitteet ensi viikolla esiteltävien kolmen uuden iPhone-mallin ja neljännen Apple Watch -sukupolven lisäksi.

Uusia iPad Pro -malleja odotetaan edelleen kahdessa koossa nykyisten 10,5 ja 12,9 tuuman näytöllä varustettujen mallien seuraajiksi. Nyt materiaaleja on paljastunut uusista malleista suuremmasta. Uusi 12,9 tuuman iPad Pro on nähty OnLeaksin yhdessä MySmartPrice-sivuston kanssa julkaisemissa kuvissa ja videolla. OnLeaks on viime vuosien aikana tullut tunnetuksi hyvästä osumatarkkuudesta paljastustensa osalta. Kuten yleensä, uudetkin 3D-mallinnetut materiaalit perustuvat vuotaneisiin CAD-suunnittelutiedostoihin. Tällä kertaa Steve Hemmerstoffer eli OnLeaks kuitenkin huomauttaa Twitterissä, ettei ole täysin satavarma mallinnosten osumisesta oikeaan.

Uudessa iPad Prossa huomion kiinnittävät aiempaa pienemmät näytönreunukset sekä metallirakenteeseen iPhone-mallien tavoin kaiverretut antennijuovat. Aiemmin mobiiliverkkoyhteydellä varustetuissa iPadeissa on ollut takana yläreunassa muoviosa yhteyksien toiminnan takaamiseksi. Nyt Apple voi olla päätymässä elegatimpaan, älypuhelimista tuttuun ratkaisuun tältä osin. Muotoilussa näyttäisi myös tapahtuvan muutos: kyljistä on tulossa suoria aiemman pyöristetymmän designin sijaan.

Uusien iPad Pro -mallien odotetaan sisältävän iPhone X:stä tutun Face ID -kasvojentunnistuksen, joka korvaa poistuvasta kotipainikkeesta löytyneen Touch ID -sormenjälkitunnistuksen.

Aiemmin pystyasennossa katsottuna iPadien vasemmalta kyljeltä löytynyt Smart Connector -liitäntä on myös aiempien vuotojen ja nyt nähtyjen materiaalien perusteella siirtymässä taakse alareunan keskelle.

Huhut ovat kertoneet, että 12,9 tuuman iPad Pron näytön koon säilyessä ennallaan pienemmän iPad Pron näyttö voisi kasvaa 10,5 tuumasta 11 tuumaan.

Uusia iPadeja ei välttämättä esitellä vielä ensi viikolla iPhone-julkistustilaisuudessa, vaan julkistus voi tapahtua vasta hieman myöhemmin, esimerkiksi lokakuussa.