Uberilta tuli ulos ruokasovellus

Suomessakin toimiva Uber tunnetaan pääasiassa ihmisten kuljetukseen tarkoitettuna palveluna. Yhdysvalloissa Uber on kuitenkin laajentanut pikkuhiljaa ruoan toimitukseen, mikä johti lopulta erillisen UberEATS-ruokasovelluksen julkaisuun.

UberEATS on Uberin ohessa toimiva palvelu, jolla käyttäjät voivat tilata ruokaa kotiinsa erinäisistä ravintoloista. Palvelu toimii joukossa yhdysvaltalaisia kaupunkeja ja on toistaiseksi ollut käytettävissä vain varsinaisen Uber-sovelluksen kautta.

Eilen Uber kuitenkin ilmoitti, että UberEATS on saanut oman ruokatoimituksiin keskittyvän sovelluksensa. Palvelun kautta voi tilata ruokaa aamu-kymmenestä ilta-kymmeneen ja ainakin kuluvan vuoden loppuun asti toimitukset ovat ilmaisia.

UberEATS löytyy App Storesta, mutta vähemmän yllättäen palvelu toimii vain Yhdysvalloissa. Itse asiassa sielläkin toiminta rajoittuu toistaiseksi yhteen kaupunkiin: Torontoon.

Onneksi Suomestakin löytyy useita ravintoloita yhdistäviä kotiinkuljetuspalveluita. Näitä ovat esimerkiksi saksalainen Foodora ja suomalainen Wolt, jonka toiminta on tänään laajentunut Helsingin lisäksi Turkuun.