Tinderiin uudet ikärajat – osa käyttäjistä joutuu kokonaan pihalle

Suosittu deittailusovellus Tinder on tekemässä tuntuvan uudistuksen. Aiemmin myös alle 18-vuotiaille avoinna ollut palvelu muuntaa toimintaansa ja sulkee alaikäiset täysin ulkopuolelle.

Tähän asti Tinderin käyttö on vaatinut vähintään 13 vuoden ikää. 13 ja 17 ikävuoden välille osuvat nuoret ovat voineet nähdä palvelussa vain kyseisen ikähaarukan ihmisiä. Vastaavasti 18-vuotiaat ja sitä vanhemmat käyttäjät ovat swaippailleen ja chattailleet omassa karsinassaan.

Tänään Tinder kuitenkin ilmoitti, että ikärajoihin tehdään muutoksia. Tinderin viestintäpäällikkö Rosette Pambakianin mukaan palvelulla on vastuu arvioida tarjoamiaan käyttökokemuksia jatkuvasti. Tämän vastuun ja koko kevään kestäneen harkinnan perusteella Tinder on päättänyt olla tarjoamatta palvelua jatkossa alle 18-vuotiaille.

TechCrunchin mukaan 18 ikävuoden vaatimus tulee voimaan ensi viikolla. Tinder on kertonut rajauksen koskettavan alle kolmea prosenttia palvelun valtavasta käyttäjäkunnasta.

Huhtikuussa Tinder paljasti toisen palvelun tarjontaa muuntavan uudistuksen. Tuolloin esittelyssä oli Tinder Social, joka mahdollistaisi ihmisryhmien kohtaamisen esimerkiksi perjantai-illan bileiden metsästyksen keskellä. Ryhmien muodostus toi kuitenkin mukanaan odottamattomia sivuvaikutuksia, kun palvelu alkoi lupaa kysymättä näyttää käyttäjiä heidän Facebook-kavereilleen.

Tinder Social -ryhmät sovelluksessa.