Time: iPhone kaikkien aikojen vaikutusvaltaisin vempain – myös Nokian puhelin mukana listalla

Yhdysvaltalainen Time-lehti on nimennyt 50 kaikkien aikojen vaikutusvaltaisinta vempainta (”gadget”). Kärkisijan vei Applen älypuhelin iPhone, mutta myös suomalaisväriä mahtui listalle, sillä Nokia 3210 löytyy sijalta 34.

Timen listalle on valittu jos jonkinmoisia elektronisia laitteita. Lehden mukaan seassa on alansa ensimmäisiä (Sony Walkman), jo olemassa olleita ideoita ansiokkaasti nostaneita (Apple iPod) sekä kiehtovia, mutta toistaiseksi vielä läpimurtoa odottavia laitteita (Oculus Rift). Lisäksi mukana on laitteita, joista ei tullut kaupallisia menestyksiä, mutta jotka olivat silti merkittäviä laitteita (Google Glass).

Kärkisijan Timen listalla vei Applen iPhone. Timen mukaan Apple oli ensimmäinen, joka tunki oikeasti tehokkaan tietokoneen miljoonien ihmisten taskuihin kun se esitteli iPhonen vuonna 2007. Tehokkaita älypuhelimia oli ollut jo aiemmin, mutta yksikään niistä ei muodostunut yhtä saavutettavaksi ja kauniiksi kuin iPhone. Ylistystä Timelta saa laitteen kosketusnäyttö, joka korvasi näppäimistöt nopeasti, mutta kaikkein merkittävintä laitteessa olivat sen ohjelmisto ja sovelluskauppa. iPhone teki mobiilisovelluksista suosittuja ja muutti suhtautumistamme tietokoneisiin ja informaation käsittelyyn.

Nokian vuonna 1999 julkaisema matkapuhelin 3210 ylsi Timen listalla sijalle 34. 160 miljoonaa kappaletta myynyt puhelin tutustutti matkapuhelimet uusille yleisöille ja oli ensimmäinen sisäisellä antennilla ja esiasennetuilla peleillä (kukapa ei muistaisi legendaarista matopeliä) varustettu matkapuhelin. Nokia 3210 sai vielä kymmenen vuotta julkaisunsa jälkeen kehuja kuuluvuudestaan ja akkukestostaan.

Nokia 3210