Apple Musicilla on 6,5 miljoonaa maksavaa kuuntelijaa – tuplasti enemmän käyttäjiä

Apple lanseerasi tänä vuonna oman musiikin suoratoistopalvelun Apple Musicin. Käyttäjät pystyvät kokeilemaan palvelua ilmaiseksi kolme kuukautta ennen palvelun muuttumista maksulliseksi. Apple-pomo Tim Cook on nyt paljastanut Cnetin haastattelussa, että Apple Music on kerännyt itselleen 6,5 miljoonaa maksavaa asiakasta.

Tällä hetkellä palvelulla on kuitenkin yli tuplasti enemmän käyttäjiä, sillä kolmen kuukauden kokeiluversiolla on 8,5 miljoonaa käyttäjää. Yhteensä palvelun käyttäjiä on siis 15 miljoonaa. Luku kalpenee Apple Musicin pahimmalle kilpailijalle Spotifylle, mutta täytyy muistaa, että kyseessä on varsin tuore musiikkipalvelu.

Toisin kuin Apple, Spotify tarjoaa palvelusta myös mainosrahoitteisen, ilmaisen version. Spotifyn 75 miljoonasta käyttäjästä 20 miljoonaa maksaa palvelusta.

Apple Music maksaa 9,99 euroa kuussa. Perheet, ja mikseivät vaikka kaveriporukatkin, voivat tilata Apple Musicin kuudelle laitteelle ja tällöin palvelu maksaa 14,99 euroa kuussa. Applen mukaan musiikkipalvelun käyttäjillä on pääsy yli 30 miljoonaan kappaleeseen.