Vinkki: 7 pientä niksiä ja elettä iPhonen hallintaan

Applen iOS-käyttöjärjestelmä sisältää monia pieniä niksejä, joista peruskäyttäjä ei välttämättä tiedä. Tässä listattuna muutamia.

1. Peru ravistamalla

Tämä saattaa olla joillekin tuttu ele vahingon kautta. iPhonea ravistamalla voi perua toimintoja monissa sovelluksissa. Sillä voi esimerkiksi peruuttaa tietyn viestin arkistoinnin Mail-sovelluksessa tai aloitetun tekstin kirjoittamisen. Toiminnon saa tarvittaessa pois käytöstä asetuksista, kohdasta Yleiset – Käyttöapu – Peru ravistamalla.

2. Zoomaa videoita nipistämällä

Zoomaaminen nipistämällä, tai oikeastaan käänteisesti eli sormia levittämällä, on tuttu ele, mutta se toimii myös iPhoneen tallennettujen videoiden kohdalla. Esimerkiksi itse kuvatuista videoista näkee yksityiskohtia tarkemmin tämän eleen avulla. Internetistä toistettavien videoiden, kuten YouTube-videoiden kohdalla zoomaus ei kuitenkaan toimi.

3. Avaa uudelleen sulkemasi Safarin välilehdet

Safari-selaimen välilehtiä voi joskus tulla suljettua turhan nopeasti tai muuten vahingossa, mutta niiden palauttamiseen on niksi. Välilehtiluettelonhan saa auki oikean alakulman kuvakkeesta, jossa on kaksi neliötä päällekkäin. Kun välilehtinäkymä on auki, saa uusia välilehtiä alalaidan keskellä olevasta plusmerkistä, mutta sen pitkä painallus avaa listan äskettäin suljetuista välilehdistä. Välilehtien avaaminen uudelleen onnistuu listasta valitsemalla.

4. Järjestä ja etsi Safarin välilehdistä

Safari-selaimessa voi halutessaan pitää välilehtiä avoinna rajoittamattoman määrän, mikä tarkoittaa, että oikean välilehden löytäminen voi joskus olla hankalaa. Välilehtien sisältöä pääsee etsimään, kun välilehtiluettelossa ollessa iPhonen kääntää vaaka-asentoon, jolloin vasempaan yläkulmaan ilmestyy hakukenttä.

Välilehtien järjestystä voi myös muuttaa. Välilehtiluettelossa pitkä painallus halutusta välilehdestä ikään kuin tarttuu kyseiseen välilehteen, ja sen jälkeen sen voi raahata haluamaansa kohtaan luetteloa.

5. Valitse useita kuvia kerralla

Kuvat-sovelluksessa voi helposti olla satoja tai jopa tuhansia kuvia, joista jossain tilanteessa voi olla tarpeen valita useita kerralla. Se onnistuu helposti, kun halutussa kansiossa painaa oikean yläkulman Valitse-kohtaa. Sen jälkeen useita kuvia (ja videoita) voi valita joko yksitellen näpyttelemällä tai vaihtoehtoisesti myös raahaamalla, jolloin kuvia voi valita nopeasti monelta riviltä.

6. Muuta videoiden ja äänitiedostojen selausnopeutta

Musiikki-, ääni- ja videotiedostoja voi selata raahaamalla sormea pitkin etenemispalkkia, mutta monissa tapauksissa tätä selausnopeutta voi myös muuttaa, jolloin tietyn kohdan löytäminen on helpompaa. Tämä toimii esimerkiksi iOS:n omaa videosoitinta käyttävissä sovelluksissa, Safarin verkkovideoissa, podcasteissä ja Spotifyssa. Sen sijaan, että vetäisit sormea pitkin palkkia, vedä sormea ensin ylöspäin (tai alas, jos etenemispalkki on näytön yläosassa), jolloin selausnopeus pienenee.

7. Palaa pyyhkäisemällä oikealle

Tämä temppu saattaa olla tuttu Safarista, mutta se toimii myös monissa muissa sovelluksissa, kuten Mailissa ja Viesteissä. Aivan kuten Safarissa voi palata edelliselle sivulle pyyhkäisemällä vasemmasta laidasta oikealle, voi myös esimerkiksi juuri Mailissa palata edelliseen näkymään samalla tavalla. Temppu toimii sekä useissa Applen sovelluksissa että monissa kolmannen osapuolen sovelluksissa.

comments powered by Disqus