Uusin iPad Pro lupaa liikoja: Ei korvaa tehokannettavaa

Applen uusin tablet iPad Pro on viimeisin yritys nostaa pinnalle laitekategoria, jonka Apple itse perusti esittelemällä ensimmäisen tablet-laitteen vuoden 2010 tammikuussa. Tuolloin isonäyttöistä laitetta ihmeteltiin ja moni piti sitä täysin turhana vimpaimena.

Toisin kävi, sillä jo seuraavana vuonna tabletteja myytiin 73 miljoonaa kappaletta. Niistä suurin osa, yli 70 prosenttia oli Applen valmistamia. Pian muut isot valmistajat kuten Samsung heräsivät mukaan, mutta niiden markkinaosuus jäi heti kättelyssä vaatimattomaksi.

IPadista tuli käsite, synonyymi tabletille ja Applen johto saattoi taputella itseään selkään. Apple oli yltänyt johonkin, mihin varsin harvoin ylletään: se oli perustanut täysin uuden laitekategorian ja ottanut siinä suvereenin valta-aseman.

Tabletista on tullut yllättäen väliinputoajatuote.

Viime vuonna tablet-myynti laski hieman yli 10 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Trendi on ollut jo jonkin aikaa laskeva, eikä muutosta ole näköpiirissä. Näyttääkin siltä, että megatrendiksi ennustettujen tablet-laitteiden myynti on saavuttanut huippunsa. Syitä on monia, päällimmäisinä analyytikot pitävät tablettien hidasta uusimisvauhtia ja markkinoiden kyllästymistä. Merkittävä osa käyttäjistä pärjää vanhalla tabletillaan mainiosti, eivätkä nykynuoret välttämättä hanki tablettia lainkaan. He pärjäävät hyvin isolla näytöllä varustetulla älypuhelimella. Tabletista on tullut yllättäen väliinputoajatuote.

Viime syksynä Apple esitteli iPad Pron, joka kääntää uuden sivun iPadien historiassa. Tilastot kertovat, että tablet-myynnin valopilkkuna ovat Microsoft Surface Pron kaltaiset hybridilaitteet, jotka yhdistävät kannettavan tietokoneen ja tabletin hyvät puolet. IPad Pro onkin tähdätty nimenomaan Surface Pron kilpailijaksi. Näille kahdelle odotetaan piakkoin myyntiin kilpailijoita Samsungilta ja Huaweilta.

Vanha ja uusi. Ipadeja on vaikea erottaa toisistaan väriä ja antenninauhaa lukuunottamatta.

Ison, 12,9-tuumaisen iPad Pron seuraksi esiteltiin vastikään 9,7-tuumainen Pro-malli, joka korvaa puolitoista vuotta vanhan iPad Air 2:n. Uusin malli on jo myynnissä, alkaen 699 euron hinnalla.

Tykkäsimme

Kirkas näyttö

Akun kesto

256 gigan muistivariantti

Emme tykänneet

Apple Pencilin iso koko

Mobiilinäppäimistön puutteet

Ei riitä tehokäyttäjälle

Muotoilullisesti iPad Prota on vaikea erottaa iPad Air 2:sta. Eikä tarvitsekaan, sillä edeltäjän muotoilu on edelleen tuore ja kaunis. Pron paksuus on ainoastaan 6,1 milliä, mikä on kunnioitettava saavutus. Ulkoisesti merkittävin uudistus on ruusukultainen värivaihtoehto.

Pron takana laitteesta ulos pullistelee 12 megapikselin kamera, jolla voi kuvata 4K-videota iPhone 6s:n tapaan.

Kamera pullistelee ulos iPadista.

Kannettavan korvaaja? Ei sentään

IPad Pro on tarkoitettu ensisijaisesti käyttäjälle, joka haluaa korvata kannettavan tietokoneen käytön tabletilla ja siihen liitettävällä mobiilinnäppäimistöllä. Tähän saumaan Apple haluaa iskeä.

Käytännössä kohteena ovat pc-käyttäjät. Applen omien sanojen mukaan jo nyt merkittävä osa pc-käyttäjistä vaihtaa Applen tablet-laitteeseen.

IPad Pron nimi kuitenkin johtaa harhaan, sillä Applen vakuutteluista huolimatta laite ei pysty kokonaan korvaamaan tehokannettavaa.

Periaatteessa hyvän näppäimistön, tehokkaan tabletin ja kosketuskynän yhdistelmän luulisi riittävän käyttäjälle kuin käyttäjälle.

IPad Pron nimi kuitenkin johtaa harhaan, sillä Applen vakuutteluista huolimatta laite ei pysty kokonaan korvaamaan tehokannettavaa. Siitäkään huolimatta, että Apple on lisännyt valikoimiin 256 gigan muistilla varustetun malliversion.

IPad Pron näytön voi jakaa kahteen osaan.

Applella on edelleen tekemistä aidon moniajon kanssa. IPad Pron näytön voi jakaa, mutta vain kahteen osaan. Microsoft tekee asian paremmin Surface Pro 4:llä, jonka Windows 10 on alusta pitäen suunniteltu raskaaseen ammattikäyttöön. Apple sen sijaan käyttää iPadissaan iOS-mobiilikäyttöjärjestelmää, joka lähtökohtaisesti on tarkoitettu selvästi kevyempään viihdekäyttöön. Kun iPadin nimessä on Pro, sanalle odottaisi sen mukaista vastinetta. Nykyinen iPad on vain jättikokoinen versio iPhonesta eikä sellaisenaan tarjoa mitään uutta Pro-tason ammattikäyttäjälle.

Ammattikäytössä kuten paljon kirjoittavalle käyttäjälle iPad Pro ei ole paras valinta, koska siinä ei ole omaa taustatukea. Esimerkiksi sylikäyttö on selvästi hankalampaa kuin Surface Prolla, josta taustatuki löytyy. Vielä parempi vaihtoehto on kannettava tietokone.

Applen mobiilinäppäimistössä ei ole taustavalaistusta.

Ahkeran kirjoittajan kannalta Applen uusi mobiilinäppäimistö tarjoaa kohtuullisen hyvän tuntuman, mutta ei vedä vertoja esimerkiksi MacBookeille. Tässäkin mielessä lupaus tietokoneen korvaajasta on ontuva.

Toinen miinus iPadin uudessa näppäimistössä on taustavalaistuksen puuttuminen.

Näppäimistön kanssa iPadin saa pöytäasentoon.

Applen mobiilinäppäimistö kiinnittyy tablettiin uudella Smart Connector-liitännällä, joka tunnistaa näppäimistön välittömästi eikä liittämiseen tarvita enää bluetooth-yhteyttä.

Smart Connector -liitäntä tunnistaa näppäimistön ilman bluetoothia.

Apple Pencil – turhake vai pakkohankinta?

Aikaisemmissa iPadeissa ei ollut kosketuskynää, jonka muun muassa Samsung on ottanut omakseen aikoja sitten. Applen leirissä ei ole uskottu, että kynä tekisi tuotteista parempia.

Apple Penciliä voi käyttää piirtämiseen esimerkiksi My Sketch Paper -sovelluksella.

Nyt iPad Pron seuraksi on valmistettu kosketuskynä, jollaista Applen edesmennyt perustaja Steve Jobs piti lähinnä syntinä. Apple Pencil -nimeä kantava kynä esiteltiin ensimmäisen kerran isomman iPad Pron julkistuksen yhteydessä.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy kynän isoon kokoon. Mieleen tulee kysymys, miksi siitä on pitänyt tehdä niin iso. Varsinkaan, kun tabletissa ei ole paikkaa, johon kynän voisi kiinnittää kuljetuksen ajaksi. Nyt vaarana on kynän hukkuminen tai ainakin sen unohtaminen väärään laukkuun.

Apple Pencil on liian iso eikä sille ole säilytyspaikkaa tabletissa.

Suurin osa käyttäjistä tuskin tarvitsee kynää lainkaan päivittäisessä käytössä. Kynä onkin tarkoitettu tietyille käyttäjäryhmille, jotka luonnostelevat, piirtävät tai kuvittavat. Eli esimerkiksi graafikoille.

Ostajan kannattaa todella harkita, tarvitseeko kynää vai ei. Sen hinta on nimittäin 109 euroa, eli ilman käyttötarkoitusta sitä ei kannata hankkia.

Kynän puolustukseksi on todettava, että sen tuntuma on erinomainen. Kynällä voi tehdä tarkkoja piirroksia ja toisaalta sitä voi käyttää nopeaan luonnosteluun. Piirrosohjelmia on tarjolla koko joukko, yksi parhaista on My Sketch Paper.

True Tone – Applen parasta osaamista

IPad Pron kiinnostavin ominaisuus ei ole Apple Pencil vaan True Tone -näyttö. Käytännössä se tarkoittaa, että tabletin näyttö säätelee automaattisesti valkoisen taustavalon määrää ympäröivän valaistuksen ja valolämpötilan mukaan. Tavoitteena on tarjota paras mahdollinen käyttökokemus erilaisilla valaistusolosuhteissa, jotta esimerkiksi tekstin lukeminen ei rasittaisi silmiä tarpeettomasti.

IPad Prossa on neljä sensoria, jotka mittaavat ympäröivää valolämpötilaa ja sen kirkkautta. Tämän ansiosta Pron pitäisi, siis pitäisi tarjota parempi käyttökokemus kirkkaassa auringonvalossa eli olosuhteessa, joka on perinteisesti ollut tableteille ja älypuhelimille se kaikista haasteellisin.

IPad Pron näytön resoluutio ei ole yhtä korkea kuin esimerkiksi Microsoftin Surface Pro 4:ssä, mutta toisaalta iPadin näytön koko on pienempi. Applen näyttöä ei voi soimata, sillä se tarjoaa erinomaisen tarkkuuden 2048×1536 pikselin resoluutiolla.

Akku – Applen toinen vahvuus

IPadien käyttäjät ovat aina pitäneet laitteensa akun kestosta. Laite voisi ladata itsensä täyteen nopeammin, mutta sillä ei ole niin väliä jos tietää että akussa riittää potkua pidempäänkin käyttösessioon.

Uusi Pro ei tee poikkeusta, mikä on hyvä uutinen, onhan akun kesto mobiililaitteiden suurimpia pullonkauloja. Pron akussa näyttää riittävän potkua yhdellä latauksella jopa pidempään käyttöön kuin edeltäjällä iPad Air 2:lla.

Kenelle?

Applen uusin tabletti on lähinnä vain kasvojenkohotus aikaisemmalle iPad Air 2:lle, siitä huolimatta että siinä on parempi kamera ja paranneltu näyttö. Totuus kuitenkin on, että harva ostaa iPadia valokuvaamista varten.

Pikku-Pro soveltuu käyttäjälle, joka jätti edellisen sukupolven iPadin ostamatta ja kaipaa älypuhelimen rinnalle laitetta, jota voi käyttää tekstin- ja kuvankäsittelyyn mukavammin kuin pienemmällä näytöllä varustettua älypuhelinta.

Jos käytössä on iPad Air 2, Pron ostaminen on etupäässä rahojen tuhlausta, sillä mitään merkittävää uutta laite ei tarjoa. Edellisen sukupolven iPad tarjoaa edelleen hyvän suorituskyvyn pelien pelaamiseen ja raskaimpien mobiilisovellusten käyttöön.

Nähtäväksi jää, onko iPad Pro Applen viimeisiä tablet-malleja. Jos markkinat jatkavat laskuaan ja myös hybridilaitteiden myynti alkaa yskiä, näemme tablet-julkistuksia yhä harvemmin.