Telia esitteli uudenlaisen Dot-liittymän – hinta muuttuu käytön mukaan

Telia on esitellyt uudenlaisen Dot-liittymän. Telian mukaan kantavana ajatuksena on, ettei asiakkaan tarvitse maksaa turhasta. Telia Dotissa ei ole kiinteää kuukausimaksua, vaan liittymän hinta määräytyy käytön mukaan.

Telian mukaan sen Dot-liittymä soveltuu joustavuutensa ansiosta kaikille eri käyttäjille. ”Vertailuja eri liittymien hintojen tai niiden tarjoamien puheajan ja datankäytön välillä ei enää tarvita”, toteaa Telia tiedotteessaan.

Telian mukaan Dot-liittymän päivän ensimmäiset käyttökerrat ovat kalliimmat kuin liittymän käyttö myöhemmin samana päivänä. Yhden päivän peruskäytön kokonaishinta on rajattu 1 euroon, joten liittymän hinta peruskäytöllä on kuukaudessa korkeintaan 31 euroa.

Koska puhelujen, tekstiviestien ja datakäytön hinta vaihtelee tilanteen mukaan, Telia kertoo vain mahdolliset vaihteluvälit näiden hinnoille. Esimerkinomaisesti se mainitsee, että päivähinnaksi tulee 0,70 euroa, jos soittaa sen aikana 5 minuuttia puheluja, siirtää 0,25 gigatavua dataa ja lähettää 1 perinteisen tekstiviestin.

Jos liittymässä on vuorokauden aikana puhelu-, tekstiviesti- tai netin käyttöä, minkä tahansa liikennelajin ensimmäinen käyttö aktivoi vuorokausikohtaisen aloitusmaksun 0,20 euroa. Peruskäytön vuorokausikohtainen veloitus muodostuu edellä mainitusta aloitusmaksusta sekä käytön mukaan puheluista, tekstiviesteistä ja netin käytöstä. Nettikäytön hinta on 0,50-10 euroa gigatavulta, puhelujen 0,01-0,10 euroa minuutilta ja tekstiviestien 0,01-0,10 euroa viestiltä alta löytyvien taulukoiden mukaisesti.

Keskivertokäyttäjän Dot-laskuksi Telia arvioi noin 20 euroa kuukaudessa. Telia Dotin ensimmäinen käyttökuukausi on peruskäytön osalta ilmainen.

Näin Telia kertoo Dotin hinnoittelusta sovelluksessa.
Näin Telia kertoo Dotin hinnoittelusta sovelluksessa.

Edellä mainittuun peruskäyttöön kuuluvat normaalihintaiset puhelut, tekstiviestit ja netin käyttö kotimaassa ja EU- ja ETA-alueella. Nettiä voi käyttää 4G-nopeudella rajattomasti kotimaassa, Pohjolassa ja Baltiassa ja 0,36 gigatavua päivässä EU- ja ETA-maissa.

Jos liittymää ei käytä, vaan pitää sen vain varalla esimerkiksi numeron säilyttämiseksi, perii Telia 5 euron kuukausimaksun. Telia kertoo liittymän ehdoissa, että jollei kolmen peräkkäisen kalenterikuukauden aikana liittymää käytetä yhteensä vähintään 15 euron arvosta, Telialla on oikeus veloittaa takautuvasti numeron säilyttämisestä 5 €/kk.

Telia Dot -liittymän netti toimii 4G-verkossa 100 megabitin enimmäisnopeudella.

Telia Dot -liittymän kokonaisuudessa on nostettu esiin digitaalinen hyvinvointi.

Hinnoittelumallin lisäksi poikkeuksellista Telia Dot -liittymässä on sen myynti. Liittymä on tilattavissa Applen App Storesta ja Google Playsta ladattavan Telia Dot -sovelluksen kautta. Veloitus hoituu laskun sijaan tietoihin lisättävältä maksukortilta automaattisesti kuukausittain. Liittymän SIM-kortti toimitetaan postitse tilauksen jälkeen.

Päivittäisen käytön ja ennusteen kuukauden kokonaishinnasta näkee myös Dot-sovelluksesta. Saman Telia Dot -sovelluksen kautta voi hallita useampia, vaikkapa koko perheen, liittymiä.

”Vaikka Suomi on pitkään ollut mobiiliteknologian edelläkävijä, liittymämme ovat tähän asti olleet hyvin perinteisiä. Nyt kuluttajat, joille digitaaliset palvelut ja helppo käyttökokemus ovat ostopäätösten valinnan perusteita, voivat saada haluamansa”, sanoo Telia Finlandin uusista liiketoiminnoista vastaava kehityspäällikkö Jan Brantberg.

Telia Dot sisältää myös uudenlaisia työkaluja digitaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. Käyttäjä voi sovelluksessa seurata puhelimella vietettyä aktiivista ruutuaikaa ja haasteohjelmien kautta pohtia suhdettaan digilaitteisiin sekä muuttamaan arkeaan. Lisäksi sovellus tarjoaa käyttäjälle, hänen perheelleen tai vaikka kaveriporukan kesken pohjan luoda pelisääntöjä digilaitteille. Telia Dotissa voi esimerkiksi sopia puhelimen käyttöperiaatteista yhteisillä aterioilla tai ajankohdan, jolloin alkaa puhelimelta rauhoitettu ilta-aika.

Alla Telia Dotin netin käytön, puheluiden ja tekstiviestien hintojen vaihteluvälit.