Televisioyhtiö HBO kertoo Suomen-valloituksesta vielä tässä kuussa

Amerikkalainen televisioyhtiö Home Box Office eli HBO on ilmoittanut aloittavansa toiminnan Suomessa. Ilmoitus seuraa toista amerikkalaista tv-alan menestyjää, Netflixiä, joka aloittaa Suomessa ennen vuodenvaihdetta.

HBO:n ohjelmistoa on näytetty Suomessa aiemminkin, mutta nyt yhtiö aikoo avata Suomessa ja muissa Pohjoismaissa oman verkkopalvelun.

HBO-tuotantoa on muun muassa vanhat suosikit Sopranos, Sinkkuelämää ja Taistelutoverit sekä uudemmat tuttavuudet Entourage, True Blood ja Game of Thrones.

HBO kertoo suunnitelmistaan tarkemmin Tukholmassa 30. elokuuta.

Digitoday-verkkolehden haastattelema HBO Nordicin hallituksen jäsen Juha-Pekka Louhelainen kertoo, että suunnitelmat Pohjoismaiden valloittamiseen ovat jo pitkällä. Louhelainen ei kerro hinnoittelusta ja sisällöstä, mutta sanoo, että aluksi ohjelmat ovat saatavilla UrhoTV:n toteuttamasta verkkopalvelusta.

– Enää ei riitä, että näytetään jotain tv-sarjaa, koska siitäkin halutaan katsoa joku tietty jakso. Tv-yhtiöiden täytyy taipua näihin kuluttajien tarpeisiin. Meidän mielestämme palvelulle, jossa maksetaan vain siitä mitä on valmis katsomaan, on merkittävää kysyntää, sanoo Louhelainen Digitodaylle.

comments powered by Disqus