Teknavi tutustui: Finnkinon uusi superteatteri on kokemisen arvoinen

Helsingin keskustan Tennispalatsissa aukeaa tänään Finnkino Scape, joka on usean miljoonan euron arvoinen investointi.

Scape on Finnkinon oma konsepti, jossa on haettu premium-tasoista elokuvaelämystä. Valkokangas on suurin joka Suomessa on nähty ja kuva heijastetaan kankaalle 4K-laseprojektorilla. Äänentoisto on toteutettu Dolbyn uusimmalla Atmos-monikaiutintekniikalla. 

Teknavi tutustui saliin päivää ennen sen avautumista suurelle yleisölle. Teatterissa esitettiin median edustajille Indepence Day: Uusi uhka, joka erikoistehostepainotteisena soveltuu hyvin uuden teatterin esittelyyn.

Kuvanlaadullisesti belgialaisen Barcon valmistaman laserprojektorin kuva ei ollut niin suuri harppaus kuin moni saattaisi odottaa. Kuva on toki tarkka, mutta eroja entiseen saa todella etsiä. Vertailua toki helpottaisi se, että vieressä esitettäisiin samaa elokuvaa vanhemmalla projektorilla.

Äänentoistossa eron huomaa välittömästi, kun ensimmäiset erikoistehosteet pärähtävät valkokankaalle. Atmos-kaiutintekniikasta tekee erityislaatuisen se, että kaiuttimia on sijoiteltu ympäri teatteria, katsojien ympärille ja myös pään päälle. Ääni kulkee saumattomammin kaiuttimesta toiseen, minkä ansiosta yli lentävät hävittäjät tai ohi ajava auto kuulostaa selvästi aidommalta kuin perinteisessä elokuvateatterissa. Independence Day on suunniteltu melko hyvin Atmos-tekniikka huomioiden. Atmos-teattereita on Euroopassa 550. Pohjoismaissa Finnkino Scape on ainoa teatteri, jossa on sekä Atmos-tekniikka että laserprojektori.

Scape-teatterin mukavuutta on pyritty parantamaan uusilla penkeillä, jotka on tilattu Italiasta. Penkit ovat nahkaiset ja niissä riittää leveyttä isommallekin katsojalle. Jalkatilaa on kiitettävästi. Scapessa on yhteensä 647 penkkiä.

Scapen 3D-näytöksissä katsojat saavat silmilleen uudet 3D-lasit, jotka ovat paitsi aikaisempia laseja kevyemmät, myös parempilaatuiset. Niiden avulla kuva näkyy linssien läpi kirkkaampana ja lasien päivitystiheys on suurempi.

Finnkinon mukaan elokuvateattereita kehitetään jatkossa ja Scape-konseptia aiotaan laajentaa. Yhtiö ei sulje pois myöskään IMAX-teatterin rakentamista Suomeen.

comments powered by Disqus