Tämä oli vaikeinta uuden Nokia 3310:n kehityksessä – ”Koko paketti on viety extreme-tasolle”

Uusi Nokia 3310 on varastanut huomion sunnuntaisen julkistuksensa jälkeen Barcelonan Mobile World Congressissa sekä ympäri maailmaa medioissa tuhansien artikkelien voimalla.

Uuden 3310:n tekniset ominaisuudet ovat erittäin lähellä jo vuoden 2015 syksyn Nokia 222 -mallia, mutta siitä huolimatta sen kehittäminen ei ollut helppo rasti. Puhelimen kehitysprojektin on kerrottu kestäneen kahdeksan kuukautta.

Mikä oli uuden 3310:n kehitystyössä vaikeinta?

”Miniaturisaatio on se iso juttu tässä. Kaiken saaminen pieneen, mahdollisimman kompaktiin kokoon vaati kehitystyötä ja uusia ratkaisuja. Koko paketti on viety aika extreme-tasolle”, toteaa HMD Globalin chief product officer, tuotteista vastaava johtaja Juho Sarvikas haastattelussa. ”Nokia 3310 on aiemmasta dramaattisesti erilainen tuote. Sen kehitystyössä kustannukset eivät olleet ensimmäisenä mielessä.”

Uuden Nokia 3310:n etukuori ei ole vaihdettavissa.
Uuden Nokia 3310:n etukuori ei ole vaihdettavissa.

”Kivaa olisi ollut saada esimerkiksi etukuori vaihdettavaksi – se ei kuitenkaan ole nyt mahdollista. Se olisi vaatinut huomattavasti pidemmän ja leveämmän tuotteen”, sanoo Sarvikas.

Ohjelmistossa 3310:ssä ei ole valtavasti uutta. Käyttöliittymän visuaalinen ilme on uudistettu, mutta toiminnot ovat ennallaan. Tämän viikon artikkelien perusteella monelle mediallekin näyttää tulleen yllätyksenä että matopeli, Snake Xenzia, on ollut osa Nokian nykyisiä peruspuhelimia jo ennen 3310:äkin.

Nokian yksinkertaisempien värinäytöllisten peruspuhelinten Series 30+ ja tekninen perusta ovat jo jonkin aikaa säilyneet pitkälti ennallaan.

Milloin peruspuhelimet oikeasti uudistuvat enemmän?

”Peruspuhelinten markkina on vahva, mutta se on voimakkaasti kustannusten perusteella etenevä”, sanoo Sarvikas ja muistuttaa, että esimerkiksi yksinkertaisin peruspuhelin Nokia 105 pärjää erittäin hyvin globaalisti myyntiluvuissa. ”Monet ostavat puhelimen vain puhumiseen ja soittamiseen.”

”Isomman uudistuksen tekeminen on mielenkiintoinen kysymys. Markkina alkaa siirtyä 3G:hen, esimerkiksi Intiassa on nähty myös mielenkiintoisia 4G-ehdotuksia.” Uudesta Nokia 3310:stä ei vielä 3G:tä löydy, vaan se luottaa 2G- eli GSM-verkkoihin. Joissakin kehittyneissä maissa ensimmäiset operaattorit ovat jo sulkeneet GSM-verkkojaan. Suomessa 3310:n ostaja voi kuitenkin olla näillä näkymin turvallisin mielin verkkojen toiminnan osalta vielä vuosien ajan.

”Uskomme meidän peruspuhelinten alustamme olevan markkinoiden paras, muun muassa peruspuhelimissa erittäin tärkeän virrankulutuksen suhteen”, summaa Sarvikas. Uudelle Nokia 3310:lle luvataan täydellä latauksella puheaikaa 22 tuntia tai valmiusaikaa huikeat 31 päivää.