Kuvavuoto: Tältäkö Apple Music näyttää Androidilla?

Apple lähti aiemmin tänä vuonna suoratoistokilpailuun omalla Apple Music -palvelullaan. Aluksi musiikkisovellus julkaistiin vain iOS-laitteille, mutta yhtiö aikoo tuoda sen myös Androidille. Uusin kuvavuoto esittelee Apple Musicin Android-version ulkoasua ennen sovelluksen varsinaista julkaisua.

Apple Music ei tule olemaan Applen ensimmäinen Android-sovellus. Yhtiö julkaisi iOS 9 -käyttöjärjestelmäversion rinnalla Move to iOS -nimisen sovelluksen, jonka tarkoitus on auttaa käyttäjiä vaihtamaan Android-laitteelta iOS-laitteelle. Sovellus sai huomattavan huonon vastaanoton, pääasiassa periaatekysymysten vuoksi. Myöhemmin kävi myös ilmi, että kyseessä oli muokattu versio jo julkaistusta Android-sovelluksesta.

Mobile Geeksin julkaisemat Apple Music -kuvakaappaukset esittelevät Android-sovelluksen ulkoasua monilla sivuilla. Artikkelin lopusta löydät kuvia muun muassa palvelun suosituksista ja Android-tyylisestä sivuvalikosta. Apple Musicin odotetaan saapuvan Androidille vielä tämän vuoden aikana.

Applen toimitusjohtaja Tim Cook kertoi aiemmin tässä kuussa, että Apple Music on kerännyt 6,5 miljoonaa maksavaa asiakasta. Maksuttomia kokeilijoita on kuitenkin edelleen enemmistö, eli noin 8,5 miljoonaa kappaletta.