Huhu: Applen suunnitelmat iPhonen näytön osalta uusiksi

Applen siirtymistä OLED-näyttöjen käyttämiseen iPhonessa on veikkailtu jo jonkin aikaa. Vielä viime syksynä liikkui huhuja, ettei Applella aiota kiirehtiä asian kanssa. Nyt Japanista kuitenkin kantautuu raportti, jonka mukaan muutosta olisi päätetty nopeuttaa, ja OLED-näyttöjäsaatettaisiin käyttää jo ensi vuonna iPhone 7s -malleissa.

Japanilaisraportin mukaan Apple olisi ollut yhteydessä sekä LG:n että Samsungin suuntaan, jotta nämä olisivat ensi vuonna valmiita toimittamaan riittävästi OLED-näyttöjä vastaamaan Applen kysyntään.

Syyksi Applen OLED-uudistukselle mainitaan halu paikata iPhone-myynnin hidastumista. Aiheesta uutisoineen Cult of Mac -sivuston mukaan tämä ei kuitenkaan vaikuta uskottavalta, sillä Applella tuskin tehdään kovin äkkinäisiä päätöksiä tällaisissa asioissa, ja että iPhonen myynnin hidastumiseen on luultavasti varauduttu jo pidemmällä tähtäimellä. Lisäksi pelkkä näyttöteknologia ei liene kovinkaan monelle potentiaaliselle iPhone-ostajalle ratkaiseva yksityiskohta.

Sekä OLED-näytöillä että iPhoneissa tähän asti käytetyillä LCD-näytöillä on omat hyvät ja huonot puolensa. Applen LCD-näytöt ovat saaneet kehuja esimerkiksi kirkkauden, kontrastisuhteen ja väriavaruuden osalta, mutta Samsungin viimeisimmissä Galaxy Note- ja Galaxy S -sarjan puhelimissaan käyttämät OLED-näytöt ovat osoittautuneet niin kuvanlaadultaan todella erinomaisiksi.Aiemmin OLED-näyttöjen heikkouksina ovat olleet esimerkiksi vähäinen kirkkaus sekä LCD:tä lyhyempi käyttöikä.