Suosittu kuntoilusovellus joutui viranomaisten syyniin

Norjan kuluttajaneuvosto on tehnyt valituksen suositusta kuntoilusovellus Runkeeperistä Norjan tietosuojavaltuutetulle. Syinä ovat tavat, joilla sovellus kerää ja pitää tallessa käyttäjiensä tietoja.

Kuluttajaneuvosto kävi läpi 20:n eri sovelluksen käyttöehtoja, ja kiinnitti erityistä huomiota Runkeeperiin sekä pariin muuhun sovellukseen. Runkeeper on varsin suosittu kuntoilusovellus, joka on ladattavissa niin Android- kuin iOS-laitteillekin ja sillä on maailmanlaajuisesti noin 45 miljoonaa käyttäjää.

Norjan kuluttajaneuvosto kiinnitti huomiota siihen, että sovellus seuraa käyttäjänsä liikkeitä ja lähettää tietoja myös silloin, kun sovellus ei ole käytössä. Lisäksi vaikuttaa siltä, ettei käyttäjän tietoja poisteta palvelusta sen jälkeen kun tämä on lopettanut sovelluksen käytön. Näiden seikkojen lisäksi valituksessa mainittiin, että sovellus vaatii käyttötarkoitukseensa nähden perusteettoman paljon oikeuksia laitteissa.

Runkeeperin toiminnasta tehtiin kirjallinen valitus tietosuojavaltuutetulle ja pyydettiin tätä selvittämään onko Runkeeperin toiminta Norjan ja Euroopan lakien mukaista ja voiko tietosuojavaltuutettu puuttua Runkeeperin toimintaan. Neuvosto kuitenkin toteaa, että Runkeeper on Yhdysvalloista käsin toimiva palvelu, jolla ei ole virallista edustusta Euroopassa, joten sen toimintaan voi olla vaikea puuttua.

Runkeeperin lisäksi huomautettavaa löytyi norjalaisesta Vipps-maksusovelluksesta ja ranskalaisesta happn-deittisovelluksesta. Vippsin ylläpitäjään kuluttajaneuvosto oli suoraan yhteydessä itse ja happn-sovelluksesta ilmoitettiin Ranskan tietosuojaviranomaisille.