Suomessa kehitetyllä unisensorilla kysyntää Applen verkkokaupassa

Beddit on suomalainen startup, joka kehittää unenseurantatyökaluja. Yritys otti kuukausi sitten ison harppauksen, kun Beddit-sensorit pääsivät osaksi Apple-kauppojen valikoimia. Samalla Suomen saatavuus laajeni. Kysyimme Bedditiltä Slushissa myynnin sujumisesta ja uusista tuulista.

Bedditin tähtituote on Beddit Smart -sensori, jolla unirytmiä ja -laatua voi seurata sekä parantaa. Lakanan alle sopivaa ohutta sensoria myydään nykyään Applen verkkokaupassa ja kivijalkaliikkeissä hintaan 149,95 euroa. Bedditillä käyttöliittymäsuunnittelusta huolehtivan Kati Kilposen mukaan sensori on myynyt Applella enemmän kuin ennalta odotettiin. Tarkkoja myyntilukuja ei kuitenkaan ole paljastettu.

Beddit Smartista ei toki ole hyötyä ilman sovellusta, jolla mittaustuloksia voi tarkkailla. Kilposen suunnittelemaa käyttöliittymää pyritäänkin muokkaamaan jatkuvasti toimivammaksi ja informatiivisemmaksi.

Kilponen vihjaa myös, että suljettujen ovien takana suunnitellaan jo seuraavaa sensorituotetta. Kestää kuitenkin vielä pitkään, ennen kuin nykysensorin seuraajaa nähdään markkinoilla.

– Kehitystyö vie aikaa, sillä emme halua julkaista jotain vain hieman parempaa, Kilponen selittää.

Beddit-unisovellus toimii myös Apple Watchilla

 

comments powered by Disqus