Suomalaisten älylatureiden toimitukset alkavat

Suomessa kehitetty ja valmistettava Asmo-älylaturi alkaa olla valmis toimitettavaksi. Matka on ollut pitkä ja mutkainen, mutta laturin tuotantoversion valmistus alkoi muutama päivä sitten ja ensimmäinen iso toimituserä lähtee asiakkaille ensi viikolla, tarkemmin sanottuna 25. lokakuuta.

Asmo Salorannan kehittämä Asmo-laturi poikkeaa tavanomaisista puhelimien latureista siinä, että laturi ei käytä lainkaan virtaa silloin, kun se ei ole kytkettynä puhelimeen. Tyypillisessä USB-laturissa on aina virta päällä, kun se on kytkettynä pistorasiaan, mutta Asmo-laturiin kytkeytyy virta vasta siinä vaiheessa, kun se yhdistetään puhelimeen. Tuloksena on paitsi pieni virransäästö, ennen kaikkea parantunut turvallisuus.

Asmo-laturi osoittautui viime vuoden keväällä menestykseksi Indiegogo-joukkorahoitussivustolla, jossa rahoitustavoite saatiin täyteen jo yhdeksässä tunnissa. Sen jälkeen laturin kehityksessä on ollut kuitenkin vielä omat metkunsa ja vastoinkäymisensä, ja myös laitteen valmistuspaikan valinta osoittautui haasteelliseksi. Maaliskuussa laturin isä Asmo Saloranta kertoi, että laitteen valmistus Suomessa saattaa käydä liian kalliiksi, mutta lopulta kesän alussa kerrottiin, että suomalainen valmistaja on varmistunut. Kiinalaista halpatyövoimaa laturin valmistuksessa ei haluttu käyttää.

Ensimmäisessä erässä toimitetaan EU-pistokkeella ja micro-USB -liitännällä varustettuja latureita. Applen Lightning-liitäntää käyttävä laturi on tulossa vasta myöhemmin, joten sellaisen ennakkotilanneet saavat nyt micro-USB-laturin ja Lightning-adapterin, mutta adapterin kanssa laturin automatiikka ei toimi, eli laturi pitää käynnistää manuaalisesti. Lightning-liitännällä ja automatiikalla varustettu laturi toimitetaan Indiegogo-ennakkotilaajille myöhemmin ilman lisämaksua.

Myös brittiläistä tai amerikkalaista virtapistoketta käyttävät laturit ovat tulossa vasta myöhemmin. Toimitusajasta ei vielä ole tietoa, joten niiden ennakkotilaajat voivat halutessaan perua tilauksen ja saada hyvityksen maksustaan.

Asmo-laturi on nyt ennakkotilattavissa myös Asmon omilla sivuilla, ja ennakkotilausten luvataan alkavan 16. marraskuuta. Laturi on saatavilla yhden, kahden tai kolmen kappaleen pakkauksissa ja hinnat ovat vastaavasti 39,95, 69,95 tai 89,95 euroa. Ennakkotilaajille luvataan myös elinikäinen takuu laturille.

comments powered by Disqus