YouTube-sovellus tukee nyt VR-videoita

Google on tehnyt virtuaalitodellisuusmateriaalin kuluttamisesta helpompaa muun muassa halpojen Cardboard-lasiensa avulla. Nyt VR-mahdollisuuksia lisätään YouTube-sovelluksella, jonka Android-versio on saanut tuen VR-videoille. Päivityksestä kertoi muiden medioiden ohella TechCrunch.

YouTube-sovellukselle eilen julkaistu päivitys toi mukanaan tuen VR-videoille. Jo alustalta löytyneiden 360 asteen videoiden lisäksi materiaali voidaan nyt jakaa kahdelle silmälle aiempaa suuremman immersion varmistamiseksi. VR-videoita katsellessaan käyttäjä voi katsella ympäri virtuaalimaailmaa laitetta kääntelemällä.

Google on jo tehnyt yhteistyötä sisällöntuottajien kanssa ja YouTubesta löytyykin useita VR-videoita, kuten Nälkäpeli-elokuviin pohjautuva interaktiivinen kokemus. Pääasiassa materiaali on tarkoitettu Google Cardboardin kaltaisilla laseissa katsottavaksi, mutta toimintoa voi testata myös ilman niitä.

Erityisten VR-videoiden lisäksi mikä tahansa YouTube-video on katsottavissa VR-laseilla. Mikäli kyseessä on tavallinen video, muodostuu näkymä ikään kuin interaktiiviseksi teatteriksi, jonka kautta videota voi katsella. VR-ominaisuuksin varustetun sovelluksen löydät Google Playsta.

VR-videoiden alalaidasta löytyy Cardboard-painike…

 

…jonka avulla äkymä muuttuu VR-laseille sopivaksi.