Spotify laajentaa soittolistatarjontaansa vastaamaan kuluttajien tarpeita entistäkin paremmin

Kilpailu on tällä hetkellä erittäin kovaa musiikin suoratoisto-ohjelmien alalla. Kahden muovikannen välissä myytäviä fyysisiä levykopioita ei myydä enää läheskään yhtä paljon, koska Spotifyn kaltaiset palvelut tarjoavat pääsyn kaikkeen julkaistuun musiikkiin kuukausimaksun hinnalla. Eri yhtiöt tarjoavat käytännössä samoja palveluita ja erojen tekeminen muihin vastaaviin ohjelmiin nähden on vaikeaa. Spotify on kuitenkin keksinyt tavan parantaa ohjelmaansa entisestään, kertoo uutissivusto The Verge.

Spotifyn ”browse”-toiminto on musiikkipalvelun tapa tehdä käyttäjän kaipaaman soittolistan etsimisestä helpompaa. Haluamiansa kappaleita ei tarvitse itse etsiä, vaan Spotify tarjoaa esimerkiksi teeman, musiikkityylin tai tunnetilan mukaan muodostettuja soittolistoja. Jo aiemmin saatavilla olevien soittolistojen lisäksi palvelu tarjoaa nyt listoja laajemmin tilanteisiin kuten grillijuhliin ja päiväunia varten rentoutumiseen.

Musiikkibisneksen tulevaisuus on erittäin mielenkiintoista seurattavaa ja on kiinnostavaa nähdä, mitä muut yhtiöt keksivät pistääkseen Spotifylle kampoihin