Snapchatin salainen hanke kameralasien kehittämiseksi paljastui

Snapchatilla on jo pitkään huhuttu olevan tekeillä projekti jonkinlaisen fyysisen tuotteen kehittämiseksi erittäin suosituksi nousseen sovelluksensa jatkoksi.

Projektin on huhuttu liittyvän laseihin, mutta tarkempia tietoja ei ole juuri kuultu. Nyt Business Insider -sivusto kuitenkin on nostanut esiin paparazzikuvat Snapchatin perustajasta Evan Spiegelistä hänen taannoiselta, jo viime vuoden elokuussa tapahtuneelta lomamatkaltaan Korsikalle. Kuvissa Spiegel nähdään tavanomaisesta poikkeavissa laseissaan – ja kyse vaikuttaakin olevan Snapchatin kehittämistä kameralaseista.

Snapchatin perustaja Evan Spiegel erikoislasit päässään yhdessä tyttöystävänsä Miranda Kerrin kanssa.

Todisteet Snapchatin kehitystyöstä ovatkin näin olleet esillä kuvissa jo vajaan vuoden, mutta vasta nyt kuvien sisältö todella huomattiin.

Kuvissa nähtävissä laseissa näyttäisi olevan kamera kummallakin reunalla yläkulmassa linssin vieressä. Lisäksi lasien sangat ovat perinteisiä aurinkolaseja paksummat – luultavasti niiden sisältämien akkujen vaatiman tilan vuoksi.

Snapchat osti aiemmin vuonna 2014 Vergence Labsin, joka oli kehittänyt vastaavan tyyppisiä laseja.

Business Insiderin lähteen mukaan Snapchat on ”tosissaan” laitekehityksensä kanssa ja on tehnyt rekrytointeja hanketta eteenpäin viedäkseen. Tiimit tekevät yhteistyötä kiinalaisten alihankkijavalmistajien kanssa. Snapchat on rekrytoinut laiteosaajia muun muassa GoProlta sekä osaamista vähävirtaisessa elektroniikassa. Lisäksi se on rekrytoinut omiin riveihinsä rekrytoijat Googlen Glass-lasien kehitystä vetäneestä yksiköstä sekä Microsoftin HoloLens-projektista. Myös esimerkiksi aiemmin Nokialla puhelinmuotoilijana työskennellytKun Huang on myös siirtynyt Snapchatille.

Snapchatin suunnitelmista lasiensa osalta ei ole tarkempaa tietoa, esimerkiksi liittyen niiden lanseerauksen aikatauluun.

Snapchat on kasvanut merkittäväksi tekijäksi jo teknologiarintamalla. Ensimmäisenä nuorison koukuttanut palvelu on raportoidusti ohittanut jo Twitterin päivittäisten aktiivisten käyttäjien määrässä ja on nyt voimakkaammin alkamassa laajentaa mainoksiin perustuvaa liiketoimintaansa. Viime vuonna Snapchat teki vuotaneiden tietojen perusteella jo 59 miljoonan dollarin liikevaihdon ja täksi vuodeksi tavoite on 250-350 miljoonassa dollarissa. Snapchat julkisti aiemmin tällä viikolla mainosrajapintansa, jonka myötä palvelu aloittaa siirtymän mainosten käsin myynnistä kohti helpommin skaalautuvaa itsepalvelua.