Snapchatiin uusi ominaisuus – nyt huono sääkään ei enää haittaa

Snapchat panostaa uusimmassa päivityksessään entistä enemmän lisättyyn todellisuuteen. Viimeisin ominaisuus, Sky Filters, antaa somettajille mahdollisuuden tehdä taivaasta haluamansa kaltaisen. Uudesta päivityksestä uutisoi muun muassa 9to5Google.

Tuore ominaisuus kykenee yhtiön mukaan tunnistamaan valokuvasta taivaan, jota käyttäjä voi sitten muokata toivomallaan tavalla. Esimerkiksi harmaasta pilvipeitteestä saa hetkessä kirkkaansinisen ja myös vaikkapa sateenkaarten ja auringonlaskujen lisääminen onnistuu helposti.

Uuden toiminnon käyttäminen itsessään on tuttua Snapchatia. Valokuvan ottamisen jälkeen tarvitsee vain pyyhkiä sormella vasemmalle ja valita siihen hetkeen sopivin suodatin, niin täysin uusi tunnelma valokuvassa on luotu. Totuttuun tyyliin tarjolla olevat suodattimet vaihtelevat päivittäin, jolla kannustetaan ihmisiä käyttämään sovellusta säännöllisesti.

Snapchat tukee jo ennestään lisättyä todellisuutta, esimerkiksi kolmiulotteisia Bitmoji-animaatioita hyödyntäen.

Uusi Sky Filters -ominaisuus on nyt saatavilla viimeisimmän päivityksen mukana.