Shokkikäänne: Microsoftin huhuttu Andromeda-mobiililaite siirtyy ainakin ensi vuoteen – peruuntuu ehkä kokonaan

Microsoftin huhuttu uusi Andromeda-koodinimellinen, kaksinäyttöinen taskuun mahtuva Surface-mobiililaite on ollut viime aikoina tiiviisti otsikoissa. Esimerkiksi nyt viikonloppuna The Verge raportoi laitteesta Microsoftilta paljastuneeseen sähköpostiin perustuen.

Nyt ZDNetin Microsoft-reportteri Mary Jo Foley, joka tunnetaan erinomaisista Microsoft-yhteyksistään, kuitenkin raportoi, ettei Andromeda-laitetta kannata odottaa markkinoille ainakaan tänä vuonna – eikä välttämättä lainkaan.

Foleyn lähteiden mukaan Microsoftin johto päätti hiljattain, ettei Andromedaan liittyvä toiminnallisuus Windows 10 -käyttöjärjestelmässä tule olemaan osa Windows 10:n seuraavaa, syksyllä odotettavaa Redstone 5 -päivitystä aiemmista suunnitelmista poiketen. Eikä niiden mukanaolosta edes seuraavassa ”Redstone 6:ssa” ole mitään takeita.

Tämä johtuu lähteiden mukaan osittain aikataulusta ja ohjelmiston laadusta, mutta myös siitä, ettei Microsoft ole keksinyt kaksinäyttöiselleen mobiililaitteelleen riittävän houkuttelevia käyttötarkoituksia ja syytä tuoda laite markkinoille.

Andromedan oli tähän asti odotettu tulevan markkinoille vielä tänä vuonna.

Foleyn mukaan Microsoftin hiljattain suorittama muutos Windows-organisaatiossa on saanut sen tarkastelemaan uudelleen ohjelmistoja ja palveluita, jotka aiemmin etenivät vauhdilla. ”Ja nyt näyttää siltä, että Andromeda on yksi uhreista”, toteaa Foley raportissaan.

Kuten aiemmin Windows-älypuhelimet, myös uusi Microsoftin mobiililaite kärsisi todennäköisestä sovelluspulasta. Lisäksi laitteen kohderyhmä on hämärän peitossa. On vaikea nähdä, miksi laite kannattaisi hankkia älypuhelimen, kannettavan tietokoneen ja tabletin rinnalle, kun varsinaisesti se ei välttämättä pystyisi korvaamaan niistä ainuttakaan täysin. Microsoftin Andromeda-laitteen hinta nousisi myös sen vaatimien komponenttien ansiosta todennäköisesti varsin korkealle.

Foley nostaa esiin myös Microsoftin aiemmin kehittämät ja perumat kaksinäyttöisen Courier-tablettilaitteen sekä pienikokoisemman Surface Mini -tabletin. Andromeda-laitteelle näyttää nyt käyvän kuten niillekin, eli tuotekehitystyön jälkeen laitetta ei kuitenkaan tuoda lainkaan markkinoille.

Aivan täysin ideaa uudenlaisesta mobiililaitteesta Surface-tiimi ei kuitenkaan vielä ole hylännyt, muistuttaa Foley. Andromeda tai sen seuraaja voi yhä tulla joskus myöhemmin markkinoille. Lähteiden mukaan kyseeseen voisi kuitenkin tulla älypuhelinta kookkaampi, taittuvan tietokoneen tyyppinen kaksinäyttöinen laite, joka tukisi myös vanhoja Win32-sovelluksia.

Raporttinsa lopuksi Foley vihjaa, että viimeaikaiset vuodot Andromedaan liittyen saattavat olla viimeinen yritys sen tuotekehityksen parissa työskennelleiden toimesta vielä pelastaa laitteen markkinoilletulo.