Seuraava iPhone ulkoisesti lähes muuttumaton – nykyiset näyttösuojat ja kotelot eivät kuitenkaan käy

Seuraavaan iPhoneen odotetaan myös kookkaampaa kameraa – ja mahdollisesti uutta sinistä värivaihtoehtoa, joka on tässä esillä designer Martin Hajekin luomassa konseptikuvassa.

Seuraavan sukupolven iPhone-mallien odotetaan yhä olevan ulkoisesti hyvin paljon nykyisten iPhone 6s:n sekä iPhone 6s Plussan kaltaisia – mutta pieniä eroja on luvassa.

Nyt japanilainen Apple-sivusto Mac Otakara on raportoinut, että uudessa iPhonessa näytön yläpuolelta löytyvät komponentit ovat uudessa järjestyksessä ja pitkulainen kuuloke nykyistä hieman pidempi. Tietojen mukaan tulevissa iPhoneissa läheisyyden tunnistin on kaksiosainen ja valoisuuden tunnistimen paikka on siirtynyt vasemmalta oikealle.

Pikkumuutokset tarkoittavat, että iPhone 6/6s:lle valmistetut näyttöjen suojakalvot eivät ole täysin yhteensopivia tulevien mallien kanssa ja kalvojen kiinalaisvalmistajat ovatkin nyt lopettaneet uusien tilausten vastaanottamisen tältä osin.

Jo aiempien huhujen ja vuotojen perusteella 4,7 tuuman iPhoneen odotetaan päivitettyä, fyysisesti nykyistä kookkaampaa kameraa ja 5,5 tuuman iPhoneen uutta kaksoiskameraa. Näiden muutosten myötä – yhdistettynä näillä näkymin poistuvaan 3,5 millimetrin kuulokeliitäntään ja iPhonen pohjan uudelleenjärjestelyyn – myös monet iPhone 6/6s:lle nähdyt kotelot tulevat olemaan ainakin osittain epäsopivia uusille malleille, vaikka suurilta linjoilta ne tulevatkin säilyttämään nykydesignin. Ulkonäöllisesti merkittävimmäksi muutokseksi odotetaan taka-antennijuovien siirtymistä laitteen ylä- ja alareunoille. Lisäksi tulevat iPhonet voisivat olla nykyiseen verrattuna hieman ohuempia, enintäänkin kuitenkin yhden millimetrin.

VentureBeat-sivustolla Evan Blass puolestaan on raportoinut nimettömään vihjeeseen perustuen, ettei Apple aikoisi nimetä tämän vuoden iPhone-uutuuksiaan iPhone 7 -nimellä. Sen sijaan nimet voisivat edelleen olla iPhone 6 -alkuisia.

Sama vihje kertoi myös, että nyt tapahtuva muutos aiemmasta kahden vuoden välein tapahtuvasta designin muutoksesta kolmen vuoden sykliin on pysyvä.

2017 markkinoille odotetaan merkittävästi uudistuneita, mahdollisesti tuolloin iPhone 7 -nimen saavia uutuuksia. Mukana olisi ensi kertaa iPhonessa OLED-näyttö, joka lisäksi voisi ulottua laitteen reunoille asti ilman reunuksia ja kotinäppäin voisi olla upotettu osaksi näyttöä. Lisäksitulevat iPhonet olisivat lasirakenteisia.