Samsungin massiivinen taipuisa televisio tänään ennakkotilattavaksi Koreassa

Saattaa kestää vielä jonkin aikaa ennen kuin kuluttajat saavat käsiinsä Samsungin 85-tuumaisen ”taivutettavan TV:n”, jonka saa väännettyä kaarelle ja uudestaan tasaiseksi. Aavistuksen pienempi versio siitä taas on saatavilla hyvinkin pian, ennakkotilaus nimittäin alkaa Koreassa elokuun ensimmäisenä päivänä eli tänään, kertoo uutissivusto The Verge.

UN78S9B-tunnuksella kulkevan 78-tuumaisen mallin saa käsiinsä suunnilleen 35 miljoonalla wonilla eli noin 25 000 eurolla. Kyseinen Ultra HD -televisio tulee olemaan pian nähtävillä Soulissa, Etelä-Koreassa.

Television itselleen haluavat ulkomaalaiset joutuvat vielä odottamaan hetken, mutta sen myynnin alkaminen on jo lupaava merkki siitä, että jättikokoiset tapuisat televisiot tekevät tuloaan.