Samsung-myymälät suljettu Suomessa – Helsingin liike pyritään avaamaan uudelleen

Suomen Samsung Experience Store -myymälät on suljettu viikonlopun aikana syys-lokakuun vaihteessa. Samsungin yhteistyösopimus myymälöiden toiminnasta DNA:n kanssa päättyi syyskuun lopussa.

Samsung Experience Store -liikkeitä oli Suomessa Helsingin lisäksi Turussa, Tampereella ja Oulussa.

”Tampereen myymälän muutamme DNA Kaupaksi, muiden osalta ei omassa jakeluverkostossamme tarvetta ole, joten ne ovat nyt suljettuna”, kommentoi DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

Helsingin myymälän osalta Samsungilla on omia jatkotavoitteita, joista odotetaan vielä myöhempää lisätietoa.

DNA jatkaa luonnollisesti edelleen Samsungin tuotteiden normaalia myyntiä omissa DNA Kaupoissaan.

”Samsung kehittää ja uudelleen arvioi Samsung Experience Store -myymäläkonseptia Suomessa. Pyrimme Samsungilla jatkuvasti kehittämään myyntitoimintaamme ja tavoitteenamme on avata Helsingin myymälä uudelleen. Turun, Tampereen ja Oulun konseptimyymälät sen sijaan suljetaan toistaiseksi. Hyvä yhteistyö DNA:n kanssa jatkuu normaalisti”, kommentoidaan myymälöiden sulkemista Samsungilta.

Ensimmäinen, 160 neliömetrin kokoinen Samsung Experience Store avasi ovensa Helsingissä Citycenter-kauppakeskuksessa kesällä 2013. Samsungin mobiililaitteiden, älypuhelinten ja tablettien lisäksi liikkeessä esiteltiin myös valittuja muita Samsungin tuotteita.