Vuotokuvassa Samsung-lippulaivan etupaneeli

Samsung Galaxy S7:stä on jo nähty useita tietovuotoja. Uusin raportti saapuu kuitenkin kuvamateriaalin kera. Nähtävillä uskotaan olevan Galaxy S7:n etupaneeli.

GSMArena on julkaissut kaksi kuvaa, joiden väitetään esittelevän eri osia tulevasta Samsung-lippulaivasta. Ensimmäisessä on sarja etukameramoduuleita, jotka kuuluvat mallinumeron perusteella Galaxy S7:lle.

Galaxy S7:n kameraelementit vuotokuvassa

Toisessa taas näyttäytyy oletettavasti Galaxy S7:n koko etupaneeli. Esimerkiksi kotinäppäimen muoto on varsin selkeästi Samsung-tyylinen, mutta muilta osin laitteen designista on vaikea sanoa mitään. Tämä johtuu laitteen ympärillä olevista kuorista, joiden tarkoitus on oletettavasti piilottaa todellinen ulkonäkö testikäytössä.

Galaxy S7:n etupaneeli vuotokuvassa

Uutuuspuhelimen sisälle voidaan aiempien huhujen perusteella odottaa uutta ja tehokasta järjestelmäpiiriä, neljän gigatavun RAM-muistia, 5,1-tuumaisen QHD-näyttöä sekä 12 ja 5 megapikselin kameroita. Uudempien tietojen perusteella takakamerassa on f/1.7-aukko. Lisäksi vesi- ja pölytiiviyden paluuta on ennustettu.