Ratkaiseva käänne iPhonen menestystarinassa? Applen tähti himmenee

Apple on ollut viime vuodet yksi maailman menestyneimmistä yhtiöistä. Ensimmäistä kertaa markkinoille kantautuu tietoja siitä, että Applekin on haavoittuvainen.

Eilen illalla Suomen aikaa julkistetut tulostiedot ovat historiallisia, Applen kannalta huonossa mielessä. Yhtiö toimitti kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vähemmän iPhone-puhelimia kuin vastaavalla aikajaksolla viime vuonna. Näin ei ole tapahtunut vielä kertaakaan iPhonen aikakaudella. Samalla liikevaihto laski, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003.

On suorastaan ihme, etteivät maailmantalouden synkät pilvet ole ulottuneet Apple-leiriin vasta kuin nyt. Yhtiön nokkamies Tim Cook (kuvassa) povasi tulosjulkistuksen yhteydessä, että myös kuluva vuosineljännes on viime vuotista heikompi.

Suhteellisen tuoreessa muistissa on Nokian voittokulku, joka katkesi lähes kuin seinään Applen esiteltyä ensimmäisen iPhonensa vuoden 2007 tammikuussa.

Onko käänne siis tapahtunut? Tuskin, ainakaan isossa mittakaavassa. Tilanne on silti äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä takaa tullaan kovaa. Esimerkkinä kiinalainen Huawei, joka on kasvattanut markkinaosuuttaan lähelle 10 prosenttia.

Suhteellisen tuoreessa muistissa on Nokian voittokulku, joka katkesi lähes kuin seinään Applen esiteltyä ensimmäisen iPhonensa vuoden 2007 tammikuussa. Sen jälkeen Nokialla ei ollut enää riittävää tulivoimaa taistella helpolla käyttöliittymällään kuluttajat valloittanutta iPhonea vastaan.

Nyt tilanne ei ole yhtä mustavalkoinen, sillä älypuhelinvalmistajat ovat tuotteidensa kanssa lähes samalla viivalla. Valmistajien on ollut vaikea keksiä mullistavia uusia ominaisuuksia.

Apple toimitti tammi-maaliskuussa kaikkiaan 51,2 miljoonaa iPhonea. Vielä viime vuoden alussa määrä oli yli 61 miljoonaa.

Applen myyntimäärissä ei näy vielä uusinta iPhone SE -mallia, mutta se tuskin paikkaa tilannetta merkittävästi. Merkittävää on, että nyt nimenomaan Applen kruununjalokiven myynti yskii. Applen menestys on kiinni ennen kaikkea iPhonesta, eli siinä mielessä sen menestys on yhden tuotteen varassa. IPad-tablettien myynti on laskenut jo jonkin aikaa, eikä tablet-markkina muutenkaan herätä kovin suuria odotuksia paremmasta.

IPhone SE on Applen uusin älypuhelinmalli.

IPhone-puhelinten liikevaihto vastaa noin kahta kolmasosaa Applen liiketoiminnasta. Nyt vaikeuksia on erityisesti Kiinassa, joka on Applelle ja monelle muullekin ulkomaiselle valmistajalle vaikea markkina. Applella kesti kauan saada tuotteensa myyntiin Kiinassa. Nyt Kiinan myynti laski vuodentakaiseen verrattuna peräti 26 prosenttia. Kiinassa vetävät nyt entistä paremmin sikäläisten valmistajien tuotteet, joita riittää pilvin pimein.

Apple koki kovia myös muualla Aasiassa, missä laskua oli 25 prosenttia. Euroopassa iPhone-myynti laski selvästi vähemmän, viisi prosenttia ja kotimarkkinoilla Yhdysvalloissa 10 prosenttia. Jälkimmäinen luku on kova isku, sillä Apple on aina ollut erityisen vahva nimenomaan kotimantereella.

Applen laskun suurimpana syynä on hidastunut älypuhelinten kysyntä. Näin ollen ei ole odotettavissa, että iPhone-puhelinten menestetty myynti näkyisi heti vastaavana nousuna kilpailijoiden myyntiluvuissa.

Takana ovat vuodet, jolloin Applen puhelinlanseerauksista odotettiin kerta toisensa jälkeen jotain uutta ja mullistavaa.

Samsung-leirissä tilanne on kuitenkin otollinen. Yhtiö esitteli vastikään uusimman Galaxy S7 -puhelimen, joka saattaa hyötyä Applen myyntivauhdin hidastumisesta. Muita hyötyjiä ovat etenkin kiinalaisvalmistajat, Huawei etunenässä.

Takana ovat vuodet, jolloin Applen puhelinlanseerauksista odotettiin kerta toisensa jälkeen jotain uutta ja mullistavaa. Viimeiset julkistukset ovat osoittaneet, että älypuhelinmarkkina on tässäkin mielessä eräänlaisessa suvantovaiheessa. Seuraavaa "killer-ominaisuutta" metsästetään, ja siihen asti tyydytään parantelemaan kameroita ja hiomaan puhelinten teknisiä yksityiskohtia entistä paremmiksi.

Edesmennyt Applen perustaja Steve Jobs olisi kääntynyt haudassaan jo moneen otteeseen, jos se olisi mahdollista. Sen verran monta Jobsin teesiä nyky-Apple on joutunut rikkomaan. IPadin näyttö on kasvanut lähes 13-tuumaiseksi, tabletit ovat saaneet seurakseen stylus-kynän ja iPhonesta on julkistettu phablet-versio. Tämä kaikki osoittaa, että Applenkin on seurattava aikaansa (ja kilpailijoitaan).