Pokémon GO murtaa pelimyyttejä – vanhemmilla hyvä mahdollisuus tutustua lapsensa pelaamiseen

Pokémon Go -pelin myötä vanhemmilla on hyvä mahdollisuus tutustua lapsensa pelaamiseen, arvelee Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry tiedotteessaan. Yhdistys laatikin vinkkilistan kasvattajalle, jonka jälkikasvu on Pokémon Gosta innostunut.

Pokémon Go -peli on villinnyt koko Suomen, ja EHYT ry:n tiedotteessa kuvaillaankin, kuinka kaupungilla näkee eri ikäisiä ihmisiä, jotka kulkevat katse kiinni älypuhelimissaan ja saalistavat Pokémon-hahmoja. Projektityöntekijä Nuppu Soanjärvi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä toivoo, että tämä mobiilipeli auttaa osaltaan murtamaan ennakkoluuloja pelaajista.

– Nyt on viimeistään aika päästä eroon siitä luulosta, että digipelit olisivat vain teinipoikia varten. Pokémonia pelaavat niin tytöt kuin pojat, nuoret aikuiset sekä monet keski- ja eläkeikäiset, Soanjärvi sanoo.

Pelaamiseen liittyviä uskomuksia ravistelee myös se, että peli ei niittaa lapsia tai nuoria sohvaan, vaan vie heidät päivittäin pitkille kävelylenkeille. Pelissä oman älypuhelimen kameran ja sijaintitietojen avulla kerätään Pokémon-hahmoja, eikä niitä löydä, jos ei itse liiku paikasta toiseen.

– Osittain suosio selittyy 1990-luvun Pokémon-nostalgialla ja lisätyn todellisuuden uutuudenviehätyksellä, mutta yksin ne eivät suosiota takaa. Pokémon koukuttaa, koska siinä yhdistyy jo alkuperäisistä Pokémon-peleistä tuttu uusien paikkojen tutkiminen hyvin vahvan sosiaalisuuden kanssa. Peliä voi periaatteessa pelata yksinkin, mutta korkeammilla tasoilla kannattaa lyöttäytyä yksiin muiden pelaajien kanssa, Soanjärvi sanoo.

Pokémon Go murtaa pelimyytin eli pelaaminen ei useinkaan ole yksinäistä puuhaa, vaan siinä tapaa ja tutustuu muihin ihmisiin oikeassa elämässä tai virtuaalimaailmassa. Pokèmon-hahmoja löytyy eniten tiuhaan asutuilta alueilta. Kannattaa siis mennä sinne, missä on paljon ihmisiä.

– Pokestopeilla on matala kynnys ryhtyä keskustelemaan tuntemattomien kanssa, koska kaikki on saman asian äärellä. Pelatessa yksinäinenkin voi kokea yhteisöllisyyttä ja parhaimmassa tapauksessa voi saada uusia kavereita, Nuppu Soanjärvi sanoo.

Pokémon GO -ruutukaappaus.

Usein vanhemmat tuntevat lastensa suosikkielokuvat ja tv-ohjelmat paljon paremmin kuin digipelit. Nyt vanhemmilla on hyvä mahdollisuus laajentaa tietämystään.

– Pokémon Go on yksinkertainen peli ja helppo asentaa. Nyt on mahtava mahdollisuus nähdä ja kokea, mitä se lapsi tai nuori kännykällään tekee. Samalla voi luontevasti puhua pelaamisesta yleensäkin, niin hyvistä puolista kuin haitoistakin, EHYT ry:n verkkopedagogi Mikael Westmansanoo.

Pelin ympärille onkin jo muodostunut sekä suunniteltuja että suunnittelemattomia massatapahtumia, esimerkiksi Helsingissä järjestetään kokoontumisia vielä kuluvalla viikolla.

– Nyt vaan kaikki mukaan pelaamaan. Tarkkana tietenkin täytyy olla, että ei ruutua tuijottaessa astu auton tai pyöräilijän eteen. Tämän vuoksi vanhemman on hyvä kulkea ainakin pienimpien lasten mukana, Soanjärvi sanoo.

EHYT ry:n Pokémon Go -vinkkilista kasvattajalle eli mitä kannattaa ottaa huomioon:

  1. Pelissä liikutaan oikeassa maailmassa: On hyvä sopia yhteiset säännöt lapsen liikkumiselle ja muistuttaa, että julkisilla paikoilla voi pelata, mutta muut ihmiset pitää ottaa huomioon. Yksityisalueelle, kuten omakotitalon pihalle, ei saa mennä pelaamaan. Kävellessä on muistettava olla tarkkana Pokémoneja metsästäessäkin, eikä pyöräillessä kannata vilkuilla puhelinta.
  2. Pelissä tavataan muita pelaajia: Kannusta lastasi ystävälliseen käytökseen muitapelaajia kohtaan ja tutustu lapsesi pelikavereihin. Eri joukkueiden välillä on tervettä kilpailullisuutta, mutta kohtelias pitää aina olla. Muistuta lasta, ettei tuntemattoman mukaan saa lähteä edes Pokémonien perässä.
  3. Pelin sisäiset ostokset eli mikromaksut nopeuttavat pelissä etenemistä: Varmista, että lapsesi tietää, onko hänellä lupa käyttää peliin rahaa. Tutkikaa yhdessä pelin kauppaa. Jos et halua lapsesi käyttävän peliin rahaa, estä se älylaitteen asetuksien kautta. Varmista myös, että lapsesi ymmärtää tämän säännön.
  4. Huolehdi tietoturvasta.Tarkista pelin yksityisyysasetuksista, mitä tietoja peli pelaajastaan kerää. Muista, että peli tarvitsee toimiakseen paikannustiedot.
  5. Vanhempien kannattaa lähteä mukaan pelaamaan erityisesti perheen pienimpien kanssa.
  6. Peli voi innostaa liikkumaan pitkiäkin aikoja kerrallaan, joten eväät ja vesipullo eivät ole huono idea.
  7. Iloitse pelaajan kanssa. Vaikka peli ei sinua kiinnostaisikaan, ole kiinnostunut lapsesi kokemuksista. Kysy ja kuuntele, lähde iltakävelylle seuraksi Pokémonin metsästykseen. Anna arvoa toisen tärkeäksi kokemalle puuhalle.