Googlen uudet puhelimet Pixel 2 ja Pixel 2 XL julki – sisältävät paljon uusia toimintoja

Google on julkistanut uudet toisen sukupolven omat älypuhelimensa, Pixel 2:n ja Pixel 2 XL:n.

Alkuperäiset Pixel-puhelimet eivät ole olleet laajasti myynnissä Suomessa eivätkä uutuudetkaan toistaiseksi ole saapumassa Suomen markkinoille. Puhelimet tulevat myyntiin aluksi Yhdysvaltojen lisäksi Kanadassa, Australiassa, Intiassa sekä Euroopassa Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Pixel 2 XL on tulossa myöhemmin vielä myös Italiaan, Singaporeen ja Espanjaan.

Yhdysvalloissa Pixel 2:n hinnat lähtevät 649 dollarista ja Pixel 2 XL:n 849 dollarista. Eurohinnat Saksassa ovat Pixel 2:lle 799 euroa (64 Gt) ja 909 euroa (128 Gt) sekä Pixel 2 XL:lle 939 euroa (64 Gt) ja 1 049 euroa (128 Gt).

Ulkoisesti Pixel 2 ja Pixel 2 XL jatkavat alkuperäisten kanssa pitkälti samoilla linjoilla. Takana yläosassa on edelleen lasipintaa, mutta aiempaa pienemmällä alueella. Muuten runko on yhä alumiinia ja sormenjälkitunnistin löytyy takaa. Pixel 2 XL:ssä on noin 6 tuuman P-OLED-näyttö 18:9-kuvasuhteella, kun Pixel 2:ssä on perinteisempi noin 5 tuuman ja 16:9-kuvasuhteen OLED-näyttö. Etupuolelta molemmista löytyvät stereokaiuttimet ja molemmat ovat myös pölyn- ja vedenkestäviä.

Google Pixel 2 XL.
Google Pixel 2 XL.

 

Pixel 2 tulee saataville kolmena värivaihtoehtona ja Pixel 2 XL kahtena värivaihtoehtona, joista toinen yhdistää mustan ja valkoisen.

Sisuksissa molemmissa uusissa puhelimissa on useammista muista Android-huippupuhelimista jo tuttu Qualcommin Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri, 4 gigatavua RAM-käyttömuistia sekä joko 64 tai 128 gigatavua tallennusmuistia. 3,5 millimetrin perinteistä kuulokeliitäntää ei uusista Pixel-puhelimista enää löydy, mutta mukana toimitetaan adapteri.

Kameroihin Google on panostanut edelleen ja uudet Pixel 2 -puhelimet ovat saaneet DxOMarkilta kaikkien aikojen korkeimman arvosanan, 98 pistettä. Aiemmin parhaimmat pisteet olivat Applen iPhone 8 Plussan ja Samsung Galaxy Note8:n saavuttamat 94 pistettä.

Takakamerassa on edelleen 12 megapikseliä, mutta aukon koko on nyt suurempi f/1,8 ja mukana on optinen kuvanvakain. Google tuo kameraan myös edistyneen kuvauskohteen taustan sumentavan muotokuvatilan, vaikka puhelimessa ei ole kaksoiskameraa. Mukana on myös Motion Photos, jotka tallentavat kolme sekuntia videota kuvien yhteydessä Applen Live Photos -kuvien tavoin.

Etukameran tarkkuus on 8 megapikseliä ja aukon koko f/2,4. Pikselikoko on sekä taka- että etukamerassa melko suuret 1,4 mikronia, mikä yhdistettynä suurempaan aukon kokoon takakamerassa parantaa hämäräkuvausta.

Pixel 2 -kamerat tukevat myös uusia lisätyn todellisuuden tarroja. Aiheita ja kumppaneita ovat muun muassa Stranger Things, NBA ja Star Wars.

Merkittävimmät uutuudet Pixel-puhelimissa liittyvät kaiken kaikkiaan niiden ohjelmistoon. Google lupaa puhelimille 3 vuoden alusta- ja tietoturvapäivitykset. Pixel 2 -puhelimet tulevat Androidin 8.0.0 Oreo -versiolla.

Itse laitteen osalta suurin erikoisuus Pixel 2:ssa ja Pixel 2 XL:ssä ovat puristamisen tunnistavat anturit puhelimen kyljillä. Aiemmin HTC:n kevään U11-huippupuhelimesta tuttu tekniikka mahdollistaa Pixel 2 -puhelimissa Google Assistantin avaamisen puhelinta puristamalla.

Googlen avustajalla Google Assistantilla on luonnollisesti muutenkin edelleen näkyvä roolinsa myös Pixel 2 -puhelimissa.

Puhelimissa on uusi Always-On Display -näyttötila, joka tarjoaa valmiustilassa näytöllä jatkuvasti muutamia tärkeimpiä tietoja.

Pixel Launcherin kotinäkymä on uudistunut: Google-hakukuvake on korvattu näytön alareunaan navigaatiopainikkeiden yläpuolelle tulleella hakupalkilla. Yläreunasta löytyy uusi osio, joka muistuttaa muun muassa kalenteritapahtumista sekä sisältää säätiedot.

Täysin uusi toiminto on jatkuva musiikin tunnistus: Pixel 2 -puhelimet tunnistavat lähellä soivan musiikin ja kertovat esittäjän sekä kappaleen nimen lukitusnäkymässä ja ilmoituksissa. Tunnistus toimii myös ilman verkkoyhteyttä.

Uudet Pixel-puhelimet saavat myös myöhemmin tänä vuonna esiversiona jo aiemmin keväällä ensiesitellyn Google Lens -toiminnon, joka tekee kamerasta älykkään linssin ympäröivään maailmaan. Google Lens ymmärtää kamerakuvassa näkyviä asioita ja voi tarjota älykkäitä ehdotuksia tai lisätietoja – se osaa muun muassa tunnistaa kasvit, kertoa lisää elokuvasta julisteen perusteella, kerätä sähköpostiosoitteen, puhelinnumeron tai Wi-Fi-verkon kirjautumistiedot ja tarjota yrityksen toimipaikasta lisätietoja, kaiken tämän helposti ja nopeasti kamerakuvan perusteella.

Alkuperäisten Pixel-puhelinten tavoin myös uudet Pixel 2 -puhelimet saavat rajattoman Google Drive -pilvitallennustilan täyskokoisille kuville ja jopa 4K-tarkkuuden videoilla.

 

Pixel 2 XL:n tekniset tiedot

  • Noin 6 tuuman P-OLED-näyttö 18:9-kuvasuhteella ja 2880×1440 pikselillä ja laajalla väriskaalalla, 3D Gorilla Glass 5 -lasi
  • Active Edge -puristustoiminnot
  • Stereokaiuttimet etupuolella
  • Sormenjälkitunnistin takana
  • 12 megapikselin automaattitarkenteinen (PDAF+laser) takakamera optisella kuvanvakaimella, f/1,8-aukolla ja 1,4 mikronin pikselikoolla
  • 8 megapikselin kiinteätarkenteinen etukamera f/2,4-aukolla ja 1,4 mikronin pikselikoolla
  • 30 fps 4K / 120 fps 1080p / 240 fps 720p -videokuvaus
  • Qualcomm Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri
  • 4 gigatavua RAM-käyttömuistia (LPDDR4X)
  • 64 tai 128 gigatavua tallennusmuistia (ei muistikorttipaikkaa)
  • 4G LTE -mobiiliverkkoyhteys (maks. 800 Mbit/s, kategoria 15)
  • Wi-Fi 802.11a/b/g/n/ac 2×2 MIMO / Bluetooth 5.0 / NFC -yhteydet
  • GPS / GLONASS / Galileo / BeiDou -paikannus
  • USB-C-liitäntä, 3.1 Gen1 (ei 3,5 mm -liitäntää)
  • Kiihtyvyysanturi / gyroskooppi / barometri / magnetometri / läheisyyden ja valoisuuden tunnistimet / Hall-sensori
  • 3 520 milliampeeritunnin akku ja 18 watin USB-PD-pikalataus
  • Pölyn- ja vedenkestävä (IP67)

Pixel 2:n tekniset tiedot

Pienemmän Pixel 2:n tärkeimmät erot Pixel 2 XL:stä ovat pienempi näyttö ja akku. Muuten teknisiltä ominaisuuksiltaan kaksikko on käytännössä identtinen.

  • Noin 5 tuuman OLED-näyttö 16:9-kuvasuhteella ja 1920×1080 pikselillä, 2.5D Gorilla Glass 5 -lasi
  • Active Edge -puristustoiminnot
  • Stereokaiuttimet etupuolella
  • Sormenjälkitunnistin takana
  • 12 megapikselin automaattitarkenteinen (PDAF+laser) takakamera optisella kuvanvakaimella, f/1,8-aukolla ja 1,4 mikronin pikselikoolla
  • 8 megapikselin kiinteätarkenteinen etukamera f/2,4-aukolla ja 1,4 mikronin pikselikoolla
  • 30 fps 4K / 120 fps 1080p / 240 fps 720p -videokuvaus
  • Qualcomm Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri
  • 4 gigatavua RAM-käyttömuistia (LPDDR4X)
  • 64 tai 128 gigatavua tallennusmuistia (ei muistikorttipaikkaa)
  • 4G LTE -mobiiliverkkoyhteys (maks. 800 Mbit/s, kategoria 15)
  • Wi-Fi 802.11a/b/g/n/ac 2×2 MIMO / Bluetooth 5.0 / NFC -yhteydet
  • GPS / GLONASS / Galileo / BeiDou -paikannus
  • USB-C-liitäntä, 3.1 Gen1 (ei 3,5 mm -liitäntää)
  • Kiihtyvyysanturi / gyroskooppi / barometri / magnetometri / läheisyyden ja valoisuuden tunnistimet / Hall-sensori
  • 2 700 milliampeeritunnin akku ja 18 watin USB-PD-pikalataus
  • Pölyn- ja vedenkestävä (IP67)