Perusteellisesti melua vastaan – testissä Bosen vastamelukuulokkeet

Teknavin sisältöyhteistyökumppani Hifimaailma testasi Bosen vastamelukuulokkeet. Yksinkertaisuus, käyttömukavuus ja hämmästyttävän laadukas vastameluominaisuus kohtaavat QuietComfort 25 -kuulokkeissa.

Tykkäsimme

Todella hyvä vastamelutoiminto

Moneen taipuva toisto

Yksinkertainen toimivuus ja mukavuus

Emme tykänneet

Heikompi suorituskyky ilman vastameluominaisuutta

Vastamelukuulokkeiden keskiraskaan sarjan kestosuosikki Bose QuietComfort 15 on noussut siellä täällä esiin vielä vuosia julkaisunsakin jälkeen yhtenä kategoriansa parhaista taidonnäytteistä. Hyväksi havaittu kokonaisuus on saanut valmistajaltaan jatkoa tuoreiden QuietComfort 25 -kuulokkeiden muodossa.

Perusasetelma on edelleen sama, ja suurimmat muutokset ovat kohdistuneet lähinnä ulkonäköön. Myös QC 25:t ovat yksinkertaiset mutta toimivat langalliset vastamelukuulokkeet.

Alle parinsadan gramman jäävän painonsa sekä miellyttävien korvatyynyjensä ja sankansa ansiosta ne tuntuvat mukavalta päässä pitkienkin kuuntelusessioiden ajan. Niiden rakenne on sopivan jämäkkää tekoa, eikä se juurikaan johda tarpeetonta runkoääntä. Kuulokkeiden johdossa on erikseen sekä Apple- että Samsung- tai Android-älylaitteille sopiva kompakti kauko-ohjain-mikrofoni, jonka avulla voi hoitaa mediasovellusten ohjaamisen ja puhelut.

Vaikka QC 25:n äänenlaatu ei välttämättä kilpaile puhtaudessaan kaikkien hintaluokkansa kuulokkeiden kanssa, siinä ei silti ole moittimista. Toisto on Bosemaisen pyöreä, aavistuksen keskibassopainotteinen, avara ja yksityiskohtainen. Kuulokkeet suoriutuvat ketterästi kaikkien musiikkityylien konventioista, mikä tässä tapauksessa on osoitus hyvästä muuntautumiskyvystä, ei tylsyydestä.

Parasta kuulokkeissa on hämmästyttävän hyvä vastameluominaisuus. Hiljattain muiden valmistajien vastamelukuulokkeita arvioidessa (testi Hifimaailman numerosta 5/2015) vastaavaa suorituskykyä ei tullut vastaan. Siinä missä kilpailijoiden toteutukset toimivat eri olosuhteissa vaihtelevalla menestyksellä ja paikoin värittivät ääntä, Bosen näkemys vastamelutoiminnosta on suoraviivainen ja armoton.

Oli suorastaan häkellyttävää kuunnella erityyppisiä musiikkinäytteitä kaupungin kaduilla poukkoilevassa linja-autossa, kun sen erilaiset tärähdykset ja kiihdytykset välittyivät lähinnä näkö- ja tuntoaistin kautta. QC 25:t pystyivät siis siivoamaan ympäristöstä keskikaistan lisäksi myös poikkeuksellisen matalataajuisia ääniä.

Toisin kuin monet akuilla varustetut kilpailijansa, QC 25:t saavat virtansa yhdestä AAA-paristosta, joka mahdollistaa valmistajan mukaan noin 35 tunnin toistoajan. Tässä on omat hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta patterin simahtaessa on helppo jatkaa meluvapaata kuuntelua heittämällä uusi sisään, toisaalta taas turhan ongelmajätteen taakseen jättäminen kalvaa ekologisesti valistuneempaa kuuntelijaa. Ratkaisuksi tähän pulmaan on toki olemassa ladattavien akkuparistojen hankkiminen.

Kuulokkeet toimivat luonnollisesti myös passiivisesti ilman paristoa, mutta kun vastamelutoimintoon kerran mieltyy, on hankala olla ilman sitä. QC 25:n passiivitilan suorituskyky ei anna rahalle parasta mahdollista vastinetta meluisammissa olosuhteissa.

Muita moitteita QC 25:lle ei juuri keksi. Ne onnistuvat erittäin hyvin tehtävässään vähentää ympäristömelun vaikutusta musiikkinautintoon vaihtelevissa olosuhteissa. Niiden suorituskyky tuleekin parhaiten esiin juuri liikkeellä, ulkona ja erilaisissa kulkuvälineissä vastamelutoiminto päällä. Pelkkään kotikuunteluun on mahdollista löytää samalla rahalla paremmatkin kuulokkeet, mutta kentälle välttämättä ei.

Yhteenveto:

Bosen QuietComfort 25:t ovat oivallinen valinta, jos etsii kaikin puolin varmatoimisia ja moniin tilanteisiin sopivia vastamelukuulokkeita. Niiden aktiivinen meluneristys ja käyttömukavuus ovat molemmat erittäin hyvällä tasolla.

Toimivuus edellä ja ilman tarpeettomia erikoistoimintoja toteutetut QC 25:t saavat tehokkaan vastamelutoimintonsa ansiosta musiikin kuulostamaan hyvältä haastavissakin olosuhteissa.

Bose QuietComfort 25
Hinta 350 €
Paino 195 g
Rakenne Suljettu over-ear
Liitin 3,5 mm
Kaapelin pituus 142 cm
Akku AAA-paristo, toistoaika valmistajan mukaan noin 35 tuntia
Muuta Kaapelissa kaukosäädin-mikrofoni älylaitteille

Toimittanut: Heikki Kivelä, Hifimaailma