Onko tässä Applen langattoman latauksen kumppani?

Applen on tiedetty suunnittelevan ja mahdollisesti myös kehittävän langattoman lataamisen tuomista iPhoneensa.

Nyt vuodoistaan tunnettu Evan Blass yhdessä Jordan Novetin kanssa kertovat VentureBeat-sivuston artikkelissaan, kuinka Applen langattoman lataamisen todennäköinen kumppanuus Energous-nimisen yrityksen kanssa on ollut ”todisteiltaan piilossa aivan silmiemme edessä”.

Energous näyttäisi useampien eri aiemmin laajemmatta huomiotta jääneiden ilmoitustensa perusteella olevan olleen ainakin tekemisissä Applen kanssa jo vuodesta 2014.

Applen on huhuttu kaavailevan nykyratkaisuja parempaa langatonta latausta, joka ei vaatisi fyysistä kosketusta vaan sallisipienen välimatkan latauslähteen ja ladattavan laitteen, iPhonen, välille.

Energous on kertonut sillä olevan kehityssopimus merkittävän ”maailman TOP5-kulutuselektroniikkayhtiön” kanssa. Tämän arvellaan olevan Apple. Lisäksi Energous on toisaalta kertonut sen teknologian läpikäyneen Applen yhteensopivuustestauksen. Apple mainitaan ainoana yhtiönä muiden viranomaishyväksyntöjen seassa tältä osin ja syytä testaukselle ei olisi ilman Applen kiinnostusta teknologiaan.

Energous on kehittänyt omaa WattUp-nimistä langattoman lataamisen ratkaisuaan.Energousin ja Applen yhteistyö on voinut alkaa jo ennen 2014 tapahtunutta Energousin listautumista pörssiin julkisen kaupankäynnin kohteeksi ja nosti kymmeniä miljoonia dollareita rajoitusta.

Energousin langattoman lataamisen teknologian pitäisi toimia jopa 15 jalan eli noin 4,5 metrin välimatkalla ja pystyä lataamaan kerralla 12 laitetta yhdestä latauslähteestä.

Viimeksi Applen langattomasta latauksesta huhuttiin syyskuun alussa. Tuolloin Applen kerrottiin pyytäneen tarjouksia ja mallieriälangattoman lataamisen piireistä eri komponenttitoimittajilta.