OnePlus 5T:stä myyntiin uusi kirkkaanpunainen Lava Red -värivaihtoehto – saatavilla tiistaista alkaen

OnePlus laajentaa uusimman OnePlus 5T -älypuhelinmallinsa värivalikoimaa myös Suomessa uudella punaisella värivaihtoehdolla.

Punaisen OnePlus 5T Lava Redin myynti alkaa 6. helmikuuta, varsin sopivasti myös ennen ystävänpäivää. Väri tulee saataville samanaikaisesti Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Euroopan ulkopuolella sen myynti aloitettiin jo viime vuoden puolella.

OnePlus 5T Lava Red tulee myyntiin yhtenä versiona varustettuna 8 gigatavun RAM- ja 128 gigatavun tallennusmuistilla samaan 559 euron hintaan OnePlus 5T:n alkuperäisen mustan Midnight Black -värivaihtoehdon kanssa. Suomessa myynti alkaa tiistaina 6. helmikuuta kello 10 OnePlussan oman oneplus.net-verkkokaupan ohella myös Elisalla. OnePlussan puhelinmalli on pitänyt Elisan myydyimpien puhelinten kärkipaikkaa yli vuoden ajan.

Aiemmin OnePlus toi joulukuussa OnePlus 5T:stä Suomessa myyntiin karkeapintaisen valkoisen Star Wars Limited Edition -erikoisversion.

OnePlussan mukaan uutuuden hohtavan punainen väri saadaan aikaan perusteellisen työn tuloksena. Pinta anodisoidaan kahden hiekkapuhalluksen välissä. Viimeistelyn seurauksena kuoreen jää tavanomaista vähemmän sormenjälkiä. Puhelimen kuori on kauttaaltaan punainen, mukaan lukien keraaminen sormenjälkilukija.

OnePlus 5T Lava Redin runko on laajasti punainen, mutta OnePlus-logo erottuu selkeästi takapinnasta.
OnePlus 5T Lava Redin runko on laajasti punainen, mutta OnePlus-logo erottuu selkeästi takapinnasta.
Edestä OnePlus 5T:n punainenkin värivaihtoehto on musta.
Edestä OnePlus 5T:n punainenkin värivaihtoehto on musta.
OnePlus 5T:n kyljen painikkeet ovat myös samaa väriä rungon kanssa.
OnePlus 5T:n kyljen painikkeet ovat myös samaa väriä rungon kanssa.
OnePlus 5T Lava Red on kolmas värivaihtoehto OnePlus 5T:lle Suomessa alkuperäisen mustan Midnight Blackin sekä valkoisen Star Wars Limited Edition -erikoisversion jälkeen.
OnePlus 5T Lava Red on kolmas värivaihtoehto OnePlus 5T:lle Suomessa alkuperäisen mustan Midnight Blackin sekä valkoisen Star Wars Limited Edition -erikoisversion jälkeen.