Oletko ostamassa älypuhelinta? Kannattaa ehkä odottaa, Huawei voi yllättää

Tänä keväänä on luvassa vielä ainakin yksi erittäin mielenkiintoinen puhelinlanseeraus. Kalliimman hintaluokan puhelinta ostavan kannattaakin odottaa vielä, sillä Huawei P9:n julkistusta odotetaan alkukevään aikana. Samaan aikaan markkinoille on tulossa suurella todennäköisyydellä myös pienemmällä näytöllä varustettu P9 Lite.

Huawei esitteli edellisen lippulaivamallinsa P8:n viime vuoden keväänä (kuvassa). Yhtiö onkin noudattanut kerran vuodessa -taktiikkaa huippumalliensa esittelyssä.

P8 ei ollut aivan onnistunut tuote, sillä se kärsi ohjelmisto-ongelmista. Suomessa puhelimesta ei tullut koskaan myyntimenestystä.

P9:stä odotetaan enemmän. Markkinoilla arvellaan, että Huawei on ottanut opikseen P8:n ongelmista.

P-sarjan puhelimet eivät ole samassa hintaluokassa Applen ja Samsungin huippupuhelinten kanssa, mutta ominaisuuksiltaan Huawei tarjoaa lähes saman paketin.

Huawein aikaisempien älypuhelinmallien kamerat ovat keränneet kiitosta, joten odotukset ovat siltä osin korkealla.

Huhut P9:n ominaisuuksista ovat jo liikkeellä. Vahvistamattomien tietojen mukaan puhelimessa olisi tuplakamera, samaan tapaan kuin LG:n vasta esittelemässä G5:ssä. Molemmat kamerakennot saattavat olla 12 megapikselin kokoisia. Huawein aikaisempien älypuhelinmallien kamerat ovat keränneet kiitosta, joten odotukset ovat siltä osin korkealla. Äskettäin uutisoitiin Huawein ja kameravalmistaja Leican yhteistyöstä, jonka hedelmät saattavat näkyä jo P9:ssä.

Lisäksi P9:ään odotetaan sormenjälkitunnistinta, joka olisi sijoitettu puhelimen taakse.

P9:n näytön kooksi arvellaan 5,2 tuumaa. Se sijoittuisi näin ollen Samsung Galaxy S7:n ja LG G5:n väliin. P9:n näytön tarkkuus olisi samaa luokkaa Samsungin ja LG:n kanssa.

P9:n vahvuus voi olla keskusmuistin määrässä. Ennakko-odotuksissa pidetään mahdollisena, että puhelimessa olisi jopa 6 gigatavua keskusmuistia. Näin ollen se olisi ensimmäisiä älypuhelimia, joissa keskusmuisti on kasvatettu tällä tasolle.

Jäämme odottamaan vahvistettuja tietoja Huawein lanseerauksesta.