Uudistus: Voit ostaa Android-sovelluksia ja maksaa vasta puhelinlaskussa

 

DNA ottaa käyttöön Google Play -kaupan operaattorilaskutuksen. Jatkossa DNA-asiakkaat voivat siis halutessaan maksaa sovellusostoksensa vasta puhelinlaskulla.

DNA ilmoitti mahdollistavansa asiakkailleen Google Play -sovelluskaupassa tehtyjen ostosten maksamisen suoraan puhelinlaskulla. Tästä eteenpäin maksukortti tai PayPal-tili eivät siis enää ole välttämättömiä kaupassa asiointiin.

– Monet asiakkaat eivät halua tallentaa maksukorttinsa tietoja verkkoon, joten uusi maksutapa ratkaisee tämän ongelman, DNA:n Handset-liiketoiminnan johtaja Cedric Kamtsan kertoo.

Samalla hän huomauttaa, että DNA toteuttaa Google Play -operaattorilaskutuksen ensimmäisenä Suomessa.

– Kaiken kaikkiaan laskutustapa on käytössä jo yli 30 maassa.

Uusi maksutapa tulee automaattisesti saataville Google Play -kauppaan. Uudistus koskee kaikkia DNA:n puhelinliittymiä, eli mukaan mahtuvat myös prepaid-liittymät. Kun maksutapa on valittu sovelluskaupassa, DNA velottaa ostoksen puhelinlaskussa ja välittää maksun edelleen Googlelle. Halutessaan asiakas voi myös estää operaattorilaskutuksen käytön liittymästään estopalvelulla, jonka voi kytkeä päälle itsepalvelussa tai asiakaspalvelun kautta.

DNA-laskutuksen voit kytkeä päälle Google Playn Oma tili -sivun kautta