Nyt se on virallista: LG:n X-sarjaan neljä uutta älypuhelinta

LG on julkistanut X-älypuhelintensa toisen aallon. Kaikkiaan neljä uutta mallia liittyy pian alkuperäisen X-parivaljakon rinnalle. Tuttuun X-tapaan jokaisella uudella mallilla on jokin erikoisominaisuus, jolla puhelin erottuu sisaruksistaan.

X-laitesarja sai alkunsa kuluvan vuoden alkupuolella. Tuolloin LG esitteli kameroihin panostavan X camin ja kahdella näytöllä varustetun X screenin.

Nyt joukkoon liittyvät X mach,X max, X power ja X style. Ensimmäisenä mainitun pääominaisuuksiksi nousevat LTE Cat.9 -yhteyksien tuki sekä laadukas, median kuluttamiseen sopiva IPS Quantum -näyttö 2560 x 1440 pikselillä.

X max sen sijaan on nimensä mukaisesti kookas älypuhelin. Suurikokoinen näyttö, jonka tarkat tuumamitat jäävät vielä mysteeriksi, sopii LG:n mukaan loistavasti mediasisällön kulutukseen.

X mach ja X power.

X power ja X style nähtiin jo kesäkuun alussa Ukrainassa järjestetyn esittelytilaisuuden ansiosta, mutta nyt ne tulevat tutummiksi laajemmin levitetyn tiedotteen ansiosta. X powerin myyntivaltteja ovat kookas 4100 milliampeeritunnin akku ja pikalatausmahdollisuus. X style taas tarjoilee LG:n mukaan muodikasta designia ja ohutta profiilia.

Kaikki neljä LG-uutuutta alkavat tipahdella kauppoihin vielä tämän kuun aikana. Tuttuun tapaan tarkemmat saatavuus- ja hintatiedot julkistetaan paikallisesti hieman myöhemmin.

comments powered by Disqus