Vuotokuvat: Tältä näyttää kevään lompakkoystävällisin huippupuhelin

Xiaomin tulevasta Mi5-lippulaivamallista on uutisoitu viimeisen kuukauden aikana tiiviisti, mutta nyt puhelimesta on vihdoin saatu lisää konkreettisia kuvia. Aiemmin yksittäisissä vuotokuvissa ja pressikuvissaesiintyneestä puhelimesta julkaistiin yhteisöpalvelu Weibossa tällä viikollakaksi uutta kuvaa, jotka ranskalainen NWC on käynyt poimimassa parempaan talteen. Uusien kuvien lisäksi myös puhelimen aiemmin epämääräisiin teknisiin tietoihin on saatu tarkennusta.

Suorittimen osalta Xiaomi Mi5:n pitäisi käyttää Qualcommin Snapdragon 820 -piiriä ja RAM-muistia pitäisi löytyä neljän gigatavun verran. Takakamera on tarkkuudeltaan 16 megapikseliä ja etukamera 8 megapikseliä. 5,2 tuuman näyttö toimii QHD-resoluutiolla ja virtansa puhelin saa 3 600 mAh:n akusta. Tallennusmuistia löytyy versiosta riippuen 16 tai 64 gigatavua, ja hinnan on tarkoitus asettua420-490 euron välille.

Joidenkin tietojen mukaan Mi5:stä julkaistaan myös budjettiversio, joka sisältäisi kolme gigatavua RAM-muistia ja FullHD-resoluutiolla varustetun näytön. Näin ollen budjettiversio olisi teknisesti lähempänä Xiaomin edellistä lippulaivamallia Mi4:ää, mikä näkyisi myös halvemmassa 350 euron hintalapussa.

Valitettavasti ainakaan toistaiseksi kumpaakaan versiota puhelimesta tuskin nähdään Suomen markkinoilla ja Mi5:stä kiinnostuneiden täytyy todennäköisesti jälleen kerran turvautua ulkomaisiin nettikauppoihin. Hieman toivoa tulevasta antavat tosin viimeaikaiset tiedot Xiaomin mahdollisesta markkina-alueen laajentamisesta.