Uutuuspuhelimessa supertehokas akku

Älypuhelimien suurimpia ongelmia on niiden heikot akunkestot. Pienempi kiinalainen älypuhelinvalmistaja pyrkii kuitenkin löytämään ongelmalle ratkaisun. MACOOX-nimisen yhtiön uudessa EX1-älypuhelimessa on valtava jopa 9000 milliampeeritunnin akku. Asiasta uutisoi muun muassa GSMArena.

Teknisten tietojen valossa puhelin ei ole mitenkään kummoinen. Se on kuitenkin positiivinen asia, jos akunkestoa pyritään maksimoimaan, sillä heikommalla raudalla varustettu älypuhelin kuluttaa normaalisti vähemmän akkua.

EX1:ssä on nykymittapuulla pieni 4,5 tuuman kosketusnäyttö. Laitteen toiminnasta huolehtii neliytiminen suoritin, jonka tukena on gigatavu RAM-muistia. Sisäistä tallennustilaa on kahdeksan gigatavun verran. Kuvien ottaminen onnistuu taasen kahdeksan tai kahden megapikselin kameroilla. Puhelin toiminee Googlen Android-käyttöjärjestelmällä.

Normaalisti älypuhelimien akun koot pyörivät 2000 ja 3000 milliampeeritunnin tuntumassa. 4000 milliampeeritunnin akkukin on tällä hetkellä varsin suuri – esimerkiksi Huawei Ascend Mate7:ssä on 4100 milliampeeritunnin akku ja se kestää peruskäytössä helposti kaksi päivää. Kun puhelimeen, varsinkin kun kyseessä on suhteellisen pieni älypuhelin, tungetaan 9000 milliampeeritunnin akku, voi sen odottaa olevan paksu. MACOOX EX1 on noin 15 millimetriä paksu, mikä on paljon. Normaalisti älypuhelimien paksuudet pyörivät 7-11 millimetrin välillä.