Merkittävä parannus tulossa pian Netflixiin? Offline-toiston mahdollisuudesta huhutaan

Netflix on kovin suosittu palvelu elokuvien ja TV-sarjojen katseluun niin kotona kuin matkoillakin, mutta erityisesti matkakäytössä kätevää offline-toistoa palvelussa ei ole ollut tarjolla. Asiaan saattaa kuitenkin tulla muutos vielä tämän vuoden aikana.

Light Reading -sivusto kertoo, kuinka elokuva- ja TV-alan sisäpiirissä huhutaan, että Netflix toisi mahdollisuuden tallentaa joitain videoita katsottaviksi ilman verkkoyhteyttä. Video-ohjelmistoja mobiililaitteille kehittävän Pentheran operatiivisen johtajan Dan Taitzin mukaan Netflixin odotetaan julkaisevan offline-toistopalvelun vielä kuluvan vuoden aikana.

Myös tutkimusyhtiö Frost & Sullivanin analyytikko Dan Rayburn vahvistaa Netflixin kehittävän jonkinlaista latauspalvelua suoratoistonsa oheen. Hänen mukaansa kyseessä on julkinen salaisuus suoratoistoalalla.

Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings totesi aiemmin tänä vuonna olevansa avoin ajatukselle tarjota videolatauksia palvelussa. Yhtiöstä ei kuitenkaan sen enempää kiistetä kuin myönnetäkään offline-toiston olevan tulossa. Netflixin edustajan mukaan yhtiön pääasiallinen tavoite on tarjota paras mahdollinen suoratoistopalvelu, mutta jatkuvasti haetaan myös uusia tapoja tehdä palvelusta entistäkin parempi.

comments powered by Disqus