Microsoft esittelee: näin tekoäly muuttaa elämäämme

Microsoft on esitellyt paljon uutta tekoälyrintamalla. Virtuaaliavustajansa Cortanan eri palveluille ja muiden tekemiin laitteisiin avautumisen ohella Microsoft marssittaa tekoälyä useisiin muihin palveluihinsa.

Näitä ovat muun muassa käännöspalvelut, jotka Skypessä yltävät nyt myös Skypen ulkopuolisiin matkapuhelimiin ja jopa lankapuhelimiin soitettuihin puheluihin. Tosin suomihan ei ole tietenkään kielivalikoimassa tuettuna, mutta Skypellä pitäisi voida keskustella esimerkiksi englannin ja kiinan välillä sen nämä lähes reaaliaikaisesti kääntäen.

Lisäksi Microsoft on päivittänyt myös Translator-sovellustaan, joka toimii tulkkina kasvokkain kohdatessa nyt ryhmätuella, jolloin jopa 100 käyttäjää voi keskustella älypuhelintensa tai muiden laitteiden tarjoamien kielikäännösten avulla. Translator on tarjolla niin Windowsille, Androidille kuin Applen iOS:lle.

Ryhmän eri jäsenet voivat käyttää eri kieliä – yksi esimerkiksi englantia, yksi espanjaa ja yksi kiinaa. Translator kääntää nämä jatkuvasti käyttäjän omalle kielelle – osan jopa ääneen lukien, osan vain tekstimuotoon. Translatorista voi olla hyötyä esimerkiksi matkustettaessa puhuttaessa esimerkiksi englantia ymmärtämättömän taksikuskin kanssa.

Keskustelevien bottien saralla Microsoft kertoi virallisesti uudesta Zo-botistaan, joka on pian tavattavissa Kikin lisäksi myös Facebookin, Snapchatin ja Twitterin kautta. Microsoftin aiemman Tay-botin lanseeraus meni pahasti pieleen sen intouduttua muun muassa rasistisiin kommentteihin otettuaan mallia keskustelevista oikeista ihmisistä.

Zo sen sijaan ei ole toistaiseksi aiheuttanut kohuja eikä esimerkiksi kommentoi lainkaan politiikkaa.

Microsoftin uusi Zo-botti on englantia puhuva versio aiemmista japanilaisesta ja kiinalaisesta botista.

Microsoft tarjoaa myös kehittäjille työkaluja bottien kehitykseen. Tällä saralla se esitteli nyt QnA Makerin vastauksia kysymyksiin tarjoavan botin helpoksi kehittämiseksi. Uusia botteja on myös Skypeen tulossa muun muassa Expedia-matkapalvelulta sekä kielten opiskeluun. Esimerkiksi tulevan Expedia-botin kanssa voi keskustellen hoitaa matkavarauksensa.

Microsoftin tekoälyjulkistusten kimaran täydentää Calendar.help, joka on kalenteritapaamisia sopiva palvelu. Calendar.helpin käyttäjäksi liittymisen jälkeen sen voi lisätä cc-kenttään sähköpostia lähettäessä, jonka jälkeen palvelu hoitaa kalenteritapaamisen aikataulusta sopimisin vastapuolen kanssa. Vastaavia palveluita on nähty jo aiemmin jo useilta startup-yrityksiltä, joista yhden – Genee – Microsoft osti elokuussa rakentaakseen tämän uuden palvelunsa