Näin netin käyttö vaikuttaa muistiin: Turvaudutko sinä helppoon ratkaisuun?

Kalifornialaisen Santa Cruzin ja Illinoisin yliopiston tutkijat ovat tutkineet netin käytön vaikutuksia ihmisen muistiin ja havainneet sen vaikuttavan etenkin ongelmanratkaisukykyyn.

Memory-lehdessä julkaistun tuoreen tutkimusartikkelin mukaan ihmiset turvautuvat yhä enemmän internetistä löydettäviin tietolähteisiin eivätkä käytä omaa aivokapasiteettiaan. Näin ollen muistia ei rasiteta tarpeeksi, vaan sen apuna käytetään jatkuvasti enemmän ulkoisia tietolähteitä.

Tutkimuksessa käytettiin koeryhmää, jonka käyttäytymisestä tehtiin päätelmiä siitä, miten mielellään ihmiset turvautuvat tietokoneen tai älypuhelimen apuun tiedonhaussa. Ensin tutkimukseen osallistujat jaettiin kahteen ryhmään, joista molemmille esitettiin tietokilpailukysymyksiä. Toinen ryhmistä sai käyttää ainoastaan omaa muistiaan ja toinen ryhmä sai hakea tiedon Googlesta. Seuraavassa vaiheessa ryhmät saivat päättää, etsivätkö he tiedon Googlesta vai käyttävätkö omaa aivokapasiteettiaan.

Tulosten perusteella henkilöt, jotka olivat käyttäneet nettiä tiedonhakuun, olivat selvästi alttiimpia turvautumaan siihen uudelleen. Nämä henkilöt käyttivät vähemmän aikaa oman muistinsa käyttöön. Tietokilpailuvastauksiinsa nettiä apuna käyttäneistä 30 prosenttia epäonnistui vastaamisessa täysin, kun heitä pyydettiin vastaamaan yksinkertaisiin kysymyksiin vain omaa muistiaan tutkailemalla.

Tulosten perusteella henkilöt, jotka olivat käyttäneet nettiä tiedonhakuun, olivat selvästi alttiimpia turvautumaan siihen uudelleen.

Tutkijoiden mukaan tämä on osoitus siitä, että ihmisten muisti on muuttumassa. Ihmiset käyttävät yhä enemmän nettiä muistinsa tukena ja sen laajentamiseen. Siinä missä ihmiset aikaisemmin olivat enemmän oman muistinsa varassa, nyt tieto tarkistetaan nopeasti Goolesta eikä muistia ärsytetä kovin pitkään.

Käyttäytymisen muuttumisella voi olla merkitystä paitsi ihmisen muistin kehittymisen kannalta, myös siinä miten ihmiset luottavat erilaisiin tietolähteisiin. Informaatiotulva sekoittaa helposti ihmisten kykyä luottaa oleelliseen ja paikkansapitävään tietoon. Googlen kaltaisten hakukoneiden lisääntynyt käyttö vähentää tutkijoiden mukaan tarvetta oman muistin käyttämiseen. Vaikutuksia ei kuitenkaan vielä tiedetä.

Lähde: Using the Internet to access information inflates future use of the Internet to access other information, Benjamin Storm, Sean Stone & Aaron Benjamin (julkaisija Taylor & Francis)
Koko tutkimusartikkeli luettavissa täältä: http://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/09658211.2016.1210171

Kuva: Erald Mecani / Wikimedia Commons