Näin hyödyt älytelevisiosta: Unohda ohjelmaopas

Älytelevisioiden yleistymisen odotetaan muuttavan tv:n katselutottumuksia. Jo nyt moni katselee televisiota tietokoneen välityksellä tai älypuhelimen näytöltä. Älytelevision käyttö perustuu pitkälti sovelluksiin kuten mobiililaitteissa.

Teknavi kokeili Samsungin vastikään myyntiin tullutta älytelevisiouutuutta (UE65KS9005), jossa on useita parannettuja ominaisuuksia edellisiin malleihin verrattuna.

Takavuosina älytelevisioiden älykkäät toiminnot piti käynnistää erikseen. Moni ostaja saattoi käyttää televisiotaan ilman että edes törmäsi älykkäisiin ominaisuuksiin.

Nykyisin tilanne on toinen: älytelevision perustana on sen liittäminen langattomaan kotiverkkoon, minkä jälkeen käyttäjä voi ladata sovelluksia samaan tapaan kuin älypuhelimeensa. Voisi sanoa, että tv:n käyttötapa muuttuu samalla tavoin kuin takavuosina, kun siirryttiin lankapuhelimesta matkapuhelimeen.

Käyttäjälle kehitys näkyy esimerkiksi siten, että tv:n käytön keskiössä ei ole enää elektroninen ohjelmaopas. Katsojalla on entistä enemmän vaihtoehtoja siinä, mitä sisältöä hän televisionsa näytölle haluaa. Sisältöä aukeaa muun muassa sovellusten kautta, niistä merkittävimpinä Yle Areena. Ulkomaisista suoratoistopalveluista maininnan arvoisia ovat Netflix, HBO Nordic, Viaplay ja Youtube.

Yksi älykäs ominaisuus on se, että tv:n sulkemisen jälkeen esimerkiksi Netflixin katselua voi jatkaa siitä kohdasta, mihin elokuva tai sarjan jakso jäi. Tässäkin mielessä tv toimii samaan tapaan kuin älypuhelin tai tietokone.

Lisähyötyä S6- ja S7-puhelimista

Samsung on uudistanut kaukosäädintään parempaan suuntaan. Kotinäppäintä painamalla pääsee päävalikkoon, josta haluttu sisältö löytyy nopeasti. Samsungin älytv tunnistaa automaattisesti siihen kytketyt laitteet ja nimeää nämä suoraan lähde-listaan. Tämän jälkeen käyttäjä voi ohjata niitä tv:n omalla kaukosäätimellä. Televisio ei toki tunnista kaikkia laitteita, mutta yleisimmin käytetyt pelikonsolit, mediasoittimet ja digiboksit tunnistetaan, eikä niiden ohjaamiseen välttämättä tarvita kuin yksi kaukosäädin.

Galaxy S7 toimii kosketusalustana tv:n ohjaamiseen.

Televisio ja puhelin tunnistavat toisensa automaattisesti samassa huoneessa, eikä käyttäjän tarvitse asentaa mitään sovellusta, tai liittää laitteita samaan lähiverkkoon. Puhelimen näytön näkymän voi siirtää kätevästi tv:n näytölle tai television näkymän puhelimen näytölle.

Älytelevisiota ei tarvitse liittää verkkoon, mutta vain verkon kautta laite pääsee oikeuksiinsa. Ostajan kannattaa varmistua siitä, että kotona on riittävän nopea nettiyhteys. Parhaaseen mahdolliseen kuvanlaatuun (4K HDR) vaaditaan 25 megan yhteys. Perustason teräväpiirtoa katselee jo 10 megan nopeudella.

Samsungin älytelevision käytöstä saa eniten irti, jos sattuu omistamaan Galaxy S7 -älypuhelimen. Puhelin ohjaa televisiota bluetoothin välityksellä ja kännykän näyttöä voi käyttää kosketusalustana kannettavan tietokoneen kosketuslevyn tapaan. Galaxy S6:n käyttäjä ei valitettavasti saa käyttöönsä tätä ominaisuutta, mutta muuten S6 ja S7 toimivat samalla tavoin älytv-käytössä.

comments powered by Disqus